– Sait kumminkin taas sun mieheltä hienon kukkakimpun, etkä jotain marketin nurkasta napattua nippua.
– No joo, mun mies tykkää suosia alan yrittäjää ja valkata värejä. Ei se silti osaa yhtään kukkasen nimeä. No ehkä ruusun. Yrittää kyllä urheasti muistaa kotiin asti, mitä kukkia kimpussa on. Kerran hän koitti palauttaa mieleensä gerberan, mutta muisti vaan, että se oli joku, joka kuulosti ihan sukupuolitaudilta.
– Ha-ha. Gerbera… Mun mies tuo kukat aina myöhässä, kun muistaa synttärit ja hääpäivän sitten joskus. Mutta muistaa. Ja tuo. Laitan reissussa rähjääntyneen puskan maljakkoon ja rakastan, rakastan.
– Ajatus on tärkein. Se on siellä kimpussa, vaikka kukat ois ojan pientereelta.
– Jep. Joskus noita kimpunkantajia käy vähän sääliksi. Pitää roudata rehuja kotiin, ettei tule sanomista. Mutta eihän me vertailla niitä, eihän? Ei miehiä mitata liljoin, ruusuin tai kirsikkapuin.
– Ei. Jos huumori kukkii, niin hyvä!
– Kerran mun mies mokas kukka-asioissa oikein kunnolla. Se osti mulle ja äidilleen samanlaisen ruukkukukan äitienpäivänä. Se oli sellainen sievä sitruspuu, jossa kasvoi kuin pikkuisia appelsiineja. Ihanat tummanvihreät lehdet! Mutta huonosti kävi.
– Miksi, toihan kuulostaa vaan ihanalta!
– Niin se ensin olikin. Siihen asti, kun muistui mieleen, että anopin viherpeukalo on ihan eri levelillä kuin mun. Anopin puu kukki uudestaan, teki uusia kiiltäviä lehtiä ja pikkuaurinkoja ja herätti ihailua. Mun pudotti lehdet, kitui itsensä kuoliaaksi ja tuotti miniähäpeää. Miniähäpeä on sukupolvikysymys. Opetin sen miehelle: älä ikinä osta samaa kasvia äidille ja vaimolle. Pelissä on enemmän kuin kastelu ja lannoitus. Pelissä on naisen kunnia ja miehen rakkaus.
– Ymmärrän. Kestää hirveän kauan ennen kuin viherpeukalo kehittyy. Sitten kun se on vahva, voi jonain päivänä pärjätä.
– Totta. Vasta kun on tarpeeksi kokenut, voi kilvoitella kukkasin. Kun saa paavalinkukan nuput auki, on valmis ihminen.
– Mieleen on jäänyt yksi Kari Suomalaisen pilapiirros. Mies seisoo kukkakaupan ikkunan takana. Ja näyttää eksyneeltä. Ikkunassa on lappu: Milloin viimeksi vaimonne osti itselleen kukkia?
– Mitä sitten tapahtui?
– Kuva ei kerro, mutta jos asia pohtii, niin varmaankaan mies ei kysynyt asiaa vaimoltaan, vai mitä luulet?
– Eipä varmaan… Mä itse aattelin ostaa miehelle kukkia ja pyytää sitomaan kimppuun mukaan tiskiharjan. Ehkä keltaisen. Kukkakimpussa keltainen merkitsee iloa ja piristystä ja auringonpaistetta. Tuntuu, että miesparkakin on marraskuussa sellaisen tarpeessa.
– Kiva idea. Tiskiharja on kestävä kukka, varsinkin jos sitä käyttää harvoin.
– Niin on. Lainaan ideaa, jos sopii.
– Siitä vaan! Jos menee jouluun asti, niin punainen.
– Jep.
Anu Salo