KOPIT ”Miksi ei maskia?”

0
Laaja etätyösuositus poistuu, mutta terveysturvallisuudesta tulee edelleen huolehtia.

On se kumma kun ihmiset ei noudata koronaohjeistusta, kauppoihin mennään vaan ilman maskia eikä mitään vastuuta kanneta. Samaten Hesellä, vaikka ovessa selkeä tiedoitus käytä maskia! Ikinä ei koronasta päästä, jos ihmiset käyttäytyy välinpitämättömästi. Maskit käyttöön ja jokainen rokotukselle!

On se kumma asia, ettei työpaikoilla vaadita maskia. Miksi ei oteta vastuuta?

Koronapassi käyttöön kaikille työpaikoille välittömästi!

Bisons-KTP ottelussa otteluisäntänä Loimaan kaupunki, mutta missä oli edustajien maskit? Maskisuositus vielä voimassa.

Huolestunut

Kaupat ja etenkin isot marketit ovat virittäneen ihmisten raha pyydykset viimeisen päälle tehokkaiksi. Siitä voisi mainita vaikka sen, että miksi jogurtteja pitää olla 10:llä eri nimikkeellä? No tietysti siksi, että kauppa haluaa ihmisten kokeilevan joka tuotetta, vaikka eroja maussa ei olisikaan. Yhtä mittaa myös vaihdellaan tuotteiden paikkaa. Sillä halutaan asiakas tarkoituksella kiertelemään kauppaa hakiessaan etsimäänsä ja samalla hän lankeaa kaupan virittämään heräteostokseen jne.

Taisto Levo