Koronapassit otettiin Loimaalla nopeasti käyttöön

0
Yleisörajoituksen voi ohittaa koronapassilla. Koronapassi on käytössä muun muassa Bisonsien peleissä. KUVA: Katriina Reijonen

LOIMAALAISILLA tapahtumajärjestäjillä on pitänyt tällä viikolla kiirettä. Lounais-Suomen aluehallintoviraston (avi) yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset astuivat voimaan tiistaina. Uusiin määräyksiin liittyvän koronapassin ovat sen jälkeen ottaneet käyttöön muiden muassa Loimaan teatteri ja kaupungin kolme liigajoukkuetta.

Tapahtumien järjestämistä halutaan jatkaa.

– Rajoitus kuin rajoitus tuntuu näin pitkän koronajakson jälkeen pahalta, mutta näillä mennään. Ymmärrämme uusimman linjauksen, eikä siinä auta nokan koputtaminen. Tärkeintä on ihmisten terveys, Alastaron Urheilijoiden liiga-futsalin joukkueenjohtaja Jesse Happonen toteaa.

Uusi tilanne huolestuttaa mutta ei pelota tapahtumajärjestäjiä. Koronapassin käyttöönoton vaikutus yleisömääriin on vielä arvoitus. Liigaseurojen talous ei kuitenkaan lepää pelkästään lipputulojen varassa.

– Niin kauan kuin pelaajamme eivät saa rivitalopäädyn verran palkkaa, yhteistyökumppanimme pitävät päämme pinnalla vaikeinakin aikoina, Happonen sanoo.

Hurrikaani-Loimaan toiminnanjohtaja Anssi Rämö on samoilla linjoilla. Liigajoukkueessa luotetaan yhteistyökumppaneihin ja yleisöön. Laajemmassa kuvassa uudet määräykset voivat näkyä.

– Yleisömäärän vaikutus kioskimyyntiin on välitön. Hurrikaanin ottelutapahtuman kahviotuotot menevät lyhentämättömänä junioriseura Jankko lentopallolle.

LOIMAAN teatterissa tiistai oli esityspäivä. Koronapassi otettiinkin käyttöön jo samana iltana, kun avin tuoreet määräykset astuivat voimaan.

– Koronapassiin suhtauduttiin illan esityksessä positiivisesti, ja sen käyttöönotto sujui hyvin, ohjaaja Sari Äikää-Torkkeli kiittelee.

– Esityksessä oli silti väljyyttä eikä 50 henkilön raja aivan ylittynyt. Maskisuositusta noudatettiin kiitettävästi.

Tiistai-illan esitykseen ennakkoon varatuista tai ostetuista lipuista peruttiin noin 30 prosenttia sen jälkeen, kun avi oli tiedottanut uusista käytännöistä maanantaina iltapäivällä.

– Tiedotteella oli suora vaikutus. Uskomme kuitenkin, että yhtenä syynä tähän oli ihmisten lyhyt aika reagoida, kun tilaisuus oli jo tiedottamista seuraavana iltana, Äikää-Torkkeli arvioi.

Hän näkee koronapassin tervetulleena tapahtumien järjestämisen mahdollistajana. Passin avulla teatterissa viedään pikkujoulukausi läpi.

– Meille yleisötilaisuuksiin liittyvän toiminnan tärkein ajankohta on menossa juuri nyt. Syksyn ainoa esitys pyörii 12.11.–5.12.

SUURTEN yleisötapahtumien järjestämiseen tarvitaan koronapassikauden ajaksi entistä enemmän talkoolaisia. Passien lukeminen ottaa aikansa.

– Tarvitsemme lipunmyyntiin uusia käsipareja, vaikka koronapassin tarkastus on helppo suoritus, Hurrikaanin Rämö ennakoi.

Tapahtumajärjestäjät ovat pyrkineet tiedottamaan koronapassista ahkerasti koko viikon.

– Infoa on pistetty yleisölle jakoon sekä lehtimainoksin että sosiaalisen median ja verkkosivujemme kautta, AU:n Happonen luettelee.

LOIMAAN elokuvateatterissa koronapassia ei ole otettu käyttöön ainakaan vielä.

– Uskon, että avin päätöksen kanssa tullaan toimeen. Voi toki olla, että kaikki halukkaat eivät mahdu aina esityksiin. Siksi liput kannattaa varata etukäteen, tai ainakin kannattaa saapua teatteriin ajoissa, Kinosetin Vesa Aaltonen sanoo.

Ravintolaliiketoiminnassa koronapassi on jo jonkin aikaa ollut vaihtoehto ravintolarajoituksille. Jos ravintola edellyttää asiakkailtaan koronapassia, sen ei tarvitse noudattaa alueelle asetettuja tavallista tiukempia rajoituksia aukiolo- ja anniskeluajoille, sallitulle asiakasmäärälle tai määräystä jokaisen asiakkaan istumapaikasta sisätiloissa.

 

FAKTA

Näin saat koronapassin

Kirjaudu Omakantaan kanta.fi-sivulta omalla tunnistusvälineelläsi kuten verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Valitse vasemman reunan valikosta kohta Koronatodistus. Löydät linkin todistusosioon myös Omakannan etusivulta.

Avaa koronatodistus painamalla pdf-linkkiä. Jos sinulla on todistus, se avautuu uuteen välilehteen.

Tallenna pdf-tiedosto puhelimeesi tai muulle laitteelle. Voit myös tulostaa todistuksen paperille.

Lähde: Omakanta

FAKTA

Passi ja rajoitukset

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kielsi yli 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Kielto alkoi 16. marraskuuta ja kestää 16. joulukuuta saakka.

Yli 50 henkilön tilaisuuksia voi yhä järjestää, kun ottaa käyttöön koronapassin. Tilaisuuksien osallistujamäärään lasketaan yleisö ja yleisötiloissa toimiva henkilökunta.

Alle 16-vuotiailta ei edellytetä koronapassin käyttöä.

Koronapassin voi ladata kännykkään tai tulostaa paperisena kansalaisten Omakannasta. Jos tulostat todistuksen, älä taita todistusta QR-koodin kohdalta. QR-koodi toimii vuoden ajan.

Ne, jotka eivät käytä Omakantaa, voivat saada koronatodistuksen tulostettuna terveydenhuollosta.

Lähteet: Omakanta ja Lounais-Suomen aluehallintovirasto