Loimaan Lehdelle SM-hopeaa juttukisassa

0
Myyntipäällikkö Jouni Kokkonen vastaanotti Loimaan Lehden saaman sivukilpailun kakkospalkinnon Suurilla Lehtipäivillä Seinäjoella.

 

Loimaa

Loimaan Lehti palkittiin Uutismedian liiton paikallislehtien juttukilpailussa. Palkinnot jaettiin tänään illalla Seinäjoella media-alan vuotuisilla Suurilla lehtipäivillä.

Palkinto tuli tällä kertaa juttukilpailussa vuoden 2020 heinäkuussa ilmestyneestä ajokokeita käsittelevästä jutusta, jonka kirjoitti Mira Kreivilä. Jutun ulkoasun suunnitteli Pasi Salo.

– Niin yksinkertainen idea – niin hauska! Perinteisestä lukijakyselystä on näppärällä, simppelillä, mutta ennen kaikkea aiheeseen sopivalla graafisella kikkailulla saatu kiinnostava sivu, palkintoraadin tuomaristo totesi perusteluissaan.

– Kesällä 2020 Loimaa oli pysähtynyt koronan vuoksi. Toimituksessa kärsittiin lievästä juttuaihepulasta ja jopa kuvapulasta, kun ihmiset pysyttelivät omissa oloissaan. Palkittu juttu oli luova – ja onnistunut – ratkaisu näihin ongelmiin, Loimaan Lehden tuottaja Pasi Salo muistelee INS–51:n syntyä.

Loimaan Lehti on yksi Suomen eniten media-alan palkintoja saaneista paikallislehdistä. Yksistään viimeisen kymmenen vuoden aikana se on ollut mitalisijoilla niin paikallislehtikisassa (2012) kuin feature-sarjan juttukisassa (2014, voittaja 2016). Vuonna 2015 Loimaan Lehti vei etusivukisassa sekä ykkös- että kakkossijan.

Päätoimittaja Kati Uusitalo kiittää, että valtakunnallisen juttukilpailun palkinnon lisäksi Loimaan Lehti on saanut hyviä uutisia viime aikoina myös Kansallisen mediatutkimuksen tuloksista. Valtakunnallinen median lukemista mittava tutkimus kertoo, että lehti on lisännyt lukijamääräänsä viime vuodesta yli kymmenellä prosentilla.

– Tavoitamme 25 000 lukijaa ja olemme Suomessa eniten lukijoita tavoittavien paikallislehtien kärkikuusikossa.

Loimaan Lehdessä on hyvä tekemisen kulttuuri, jota ovat olleet muovaamassa kaikki sen tekijät yli sadan vuoden ajalla. Täällä ei ole tyydytty tekemään keskinkertaista, vaan haluttu aina oppia muilta ja tehdä itse sitten asiat vielä paremmin.

– Tämän seudun ihmisten aktiivinen yhteisöllinen toiminta yhdistyksissä, seuroissa ja vapaaehtoisina siivittää meitä lehdentekijöitäkin olemaan lähellä lukijaa. Samoin vahva yrityselämä, jonka esilläpitämisestä lehdessä saamme kiittävää palautetta myös levikkialueemme ulkopuolelta.

Loimaalta on ahkerasti oltu myös vaikuttamassa alan asioihin erilaisissa luottamustehtävissä ja esimerkiksi paikallislehtien valtakunnallinen myyntiorganisaatio on aikoinaan perustettu Loimaalla.

– Osa sen tehtävistä hoidetaan edelleen täällä.

Suomessa on yli 130 tilattavaa paikallislehteä.

Päivitetty pe 12.11. klo 9.56: Lisätty tuottaja Pasi Salon kommentti ja korjattu paikallislehtien määrä. Lisätty myös palkintokuva.