Huikeaa – viikonloppuna juhlituissa paikallisten yhdistysten juhlissa riitti muistamisia.
Heikki Kirvelä on ollut Loimaan Pienviljelijäyhdistyksen puheenjohtaja yli 40 vuotta ( LL 23.11.), ja yhdistyksen 100-vuotishistoriikin kirjoittanut kotiseutuneuvos Raija Kouri oli mukana jo 50-vuotisjulkaisuakin tekemässä. Loimaan Kameroiden raha-asioita vuosikymmeniä hoitaneelle Teuvo Valveelle piti jo keksiä ihan oma muistaminen, kun viralliset ansiomerkit oli jo saatu ( LL 25.11.).
Olipa sekin aikamoista, että Loimaan Kameroiden ensimmäinen puheenjohtaja Paavo Kujalakin oli seuran 50-vuotisjuhlissa paikalla.
Loimaan Lehteä tehdessä huomaa, että näitä yhdistysten ja järjestöjen – ja myös työpaikkojen sieluja ja selkärankoja on paljon. Muistetaan, kiitetään, arvostetaan heitä kaikkia.
Jotta konkareita kasvaisi, uudet ihmiset pitää ottaa avoimesti vastaan ja myös kertoa toiminnasta eteenpäin – jo ihan kokoontumisten ajoista ja paikoista sekä kaikista mahdollisuuksista olla mukana toiminnasta.
Yhä enemmän pitäisi yhdistysten muistuttaa, että toimintaan mukaan tuleminen ei tarkoita 24/7-hommaa.
Jos toiminta jämähtää paikoilleen, se lakkaa kiinnostamasta ja jää yhä harvempien käsien hoidettavaksi. Se taas uuvuttaa ja karsii joukkoja entisestään.
Salaseuroissa harvoin kasvaa konkareita. KU