Alastaro taisteli upean avausvoiton Futsal-Liigassa

0
Tehomiehet Jani Luoma (vas.) syötti Joutsassa kolme maalia ja Tuomas Happonen viimeisteli kaksi. Kuvassa oikealla Saska Saveljeff. (Kuva: Henrik Siiskonen)

Alastaron Urheilijat päätti viikonloppuna tappioputkensa Joutsassa, kun se kaatoi Futsal-Liigan trillerissä JoSePan maalein 3-4. AU ratkaisi voiton itselleen vain reilut minuuttia ennen loppusummeria.

Vaikka peli sai onnellisen lopun, niin etenkin alkuminuutit sai valmennusjohdon verenpaineet koholle. JoSePa karkasi muutamassa minuutissa kahden maalin johtoon. Ensimmäinen maali oli AU:lta paha merkkausvirhe sivurajatilanteessa, ja toisessa maalissa pallo lahjoitettiin huonolla avauksella vastustajalle. Mielessä saattoi käydä ajatus, että ”joko taas”. Näin ei kuitenkaan toteutunut.

Tuomas Happosen, Jani Luoman, Mikke Louhelan ja Aleksi Pekosen muodostama ykkösnelikko otti joukkueen reppuselkäänsä. Pekonen kavensi pelin nopeasti liigauran ensimmäisellä maalillaan. Kapteeni Happonen toi pelin ensiksi tasoihin, ja siirsi joukkueen vielä johtoasemaan kahdella pommillaan. JoSePa pääsi harmillisesti tasoittamaan vielä ennen taukoa, mutta AU meni silti positiivisin mielin huilimaan, koska joukkue oli näyttänyt luonnettaan tulemalla kahden maalin takaa nopeasti rinnalle ja ohi, vaikka henkisesti käytiinkin kovilla.

Toisella jaksolla maalitehtailu rauhottui, joskin kummallakin joukkueella oli omat tonttinsa iskeä muutama osuma lisää. AU haki voittomaalia vimmatusti. Tätä tehtävää häiritsi kuitenkin äärimmäisen paljon kotiin päin vetänyt toinen erotuomari. Mies puhalteli pilliinsä muina miehinä ihan miten sattui. Alastaron virhetili täyttyi hyvissä ajoin ja oli vain ajan kysymys, milloin pillipiipari näkee taas harhojaan.

Sitten se pelätty asia tapahtui toiseksi viimeisellä minuutilla. AU:lla oli kulmatilanne hyökkäyspäässä. Tuomari väitti Tuomas Happosen käyttäneen kyynärpäätä maalin edustalla, ja pallo vietiin toiseen kenttäpäätyyn kymmenen metrin rankkaripisteelle. Kukaan muu ei Joutsan Urheilutalolla tällaista rikettä nähnyt, eikä sitä näy edes ottelunauhalta. Henri Saarinen ei tolppien välissä välittänyt tästä mielivallasta, vaan torjui rankkarin alakulmasta. Todella tärkeä torjunta kovaan paikkaan. Saarinen oli hyvässä iskussa läpi ottelun.

Episodin jälkeen ei mennyt aikaakaan, kun Purppuralohikäärmeet ratkaisi ottelun. Kaksikko Luoma-Louhela käytti palloa toisillaan, ja oikein ajoitettu Luoman ratkaisusyöttö vapautti Louhelan nokikkain maalivahdin kanssa. Mikke ei noista paikoista erehdy, vaan Umbro löysi matalana verkon perukoille. Osumassa päti leikkisästi sanoen vanha viisaus: ”tee johtomaali mahdollisimman myöhään, jotta vastustajalle ei jää aikaa tasoittaa.”

Kotijoukkue pelasi viimeisen minuutin ilman maalivahtia, mutta ei onnistunut juonimaan todellisia vaaratilanteita. AU otti näin hienon voiton, ja tämä avasi varmuudella henkisiä lukkoja kaikin puolin. Alastaron parhaan pelaajan palkinnon pokkasi ottelun jälkeen Tuomas Happonen.

Voitto oli Alastarolle äärimmäisen tärkeä, sillä JoSePa on pisteiden valossa joukkueen päävastustajia. AU kavensi täydellä pistepotilla eron sarjataulukossa nyt kolmeen pisteeseen joutsalaisiin ja Turun Pallokerhoon nähden. Alastaron tavoite on kammeta kevätkierroksella tuon kaksikon ohi, jotta sarjapaikka liigassan uusiutuu ilman karsintoja.