Bisons tappion saattelemana joulutauolle

0

KORIPALLO Korisliigan lyhyehkö joulutauko käynnistyi Loimaan Bisonsin osalta lauantaina, kun se kävi päättämässä syyskierroksensa Kauhajoella, Karhubasketin vieraana. Sarjakärki ja yksi suurimmista mestarisuosikeista ei antanut sarjanousijalle aikaista joululahjaa, vaan isännät olivat parempia lukemin 83–62.
Molemmat joukkueet ovat kauden aikana tulleet tunnetuksi aktiivisesta puolustuspelaamisesta. Sitä tosissaan oli tarjolla etenkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla, kun kumpikaan joukkue ei juurikaan antanut helppoja korintekopaikkoja. Bisons pysytteli isäntien tuntumassa läpi ensimmäisen puoliskon, eivätkä kauhajokelaiset päässeet karkumatkalle. Pitkällä tauolla Kauhajoen liikuntahallin tulostaululla oli lukemat 34–28.

TOISELLA PUOLIAJALLA Bisons sai kokea epäonnea. Vahvaa kautta pelaava Zach Thomas loukkasi nilkkaansa eikä palannut enää parketille. Viimeistään siinä kohdassa oli selvää, ettei Bisons kamppaillut enää ottelun voitosta sarjakärkeä vastaan. Joukkueen kapteeni Juho-Matti Henttonen oli lehdistötilaisuudessa osittain tyytyväinen joukkueen esitykseen.
– Ensimmäisellä puoliajalla pystyimme kilpailemaan Karhun kanssa hyvin. Toiselle puolikkaalle kotijoukkue tuli kovempaa kopista kuin me, emmekä pystyneet vastaamaan Karhun fyysisyyteen. Hyökkäyslevypalloja annoimme toisella puoliajalla liikaa, mistä Karhu pääsi nostamaan helppoja koreja.
Bisons jatkaa joulun jälkeen tiiviillä ohjelmalla, kun 28. päivä joukkue matkustaa jälleen Etelä-Pohjanmaalle, tällä kertaa Lapuan Kobrien vieraaksi. Ennen vuodenvaihdetta on vielä yksi kotiottelu, kun 30. päivä Kouvolan Kouvot tulee Loimaalle vieraaksi.