VARSINAIS-SUOMI Kaikki yleisötilaisuudet kielletään ja tilojen käyttöä rajoitetaan Varsinais-Suomessa keskiviikosta 22. joulukuuta alkaen. Kiellot ovat voimassa vuoden loppuun.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kieltää sisätiloissa ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset henkilömäärästä riippumatta, eikä rajoituksista voi vapautua käyttämällä koronapassia. Lisäksi suljetaan asiakas- ja yleisötilat tanssi-, kuoro- ja harrastajateatteritilojen sekä kauppakeskusten yleisten tilojen osalta.

Aluehallintovirasto jatkaa muille yleisille tiloille asettamiaan terveysturvallisuusvaatimuksia. Näissä tiloissa toiminta on järjestettävä niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä.

Riskiä voi alentaa edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.
Toimijan pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, millä toimilla se estää asiakkaiden tai osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä. Suunnitelma on pidettävä tiloissa asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien nähtävillä.

Asiakas- ja yleisötiloissa tulee lisäksi noudattaa tartuntatautilain pykälän 58 c yleisiä hygieniavaatimuksia, jotka koskevat tehostettua tilojen ja pintojen puhdistamista sekä mahdollisuutta käsien puhdistamiseen ja riittävän etäisyyden pitämiseen.