Kopit ”Aika pitkä kävely huonojalkaiselle”

0
Kuvituskuva, LL Arkisto/TS

Loimaan kaupungin keskustasta on kadonnut monta Postin kirjepostilaatikkoa. Huomasin, kun lähetin joulukortteja. Vasta kolmas tuttu paikka tärppäsi. Oli aika pitkä kävely huonojalkaiselle. Postilaatikoiden karsimisesta olisi hyvä tiedottaa ihmisille hiukan paremmin.

Kiitos Riuttaskorven perheelle upeasta konsertista , olette kaikki aivan huippulaulajia ja soittajia.

Vanhan ajan joulumarkkinat Heimolinnassa, miksi ei ollut lehdessä ilmoitusta tapahtumasta? Paljon jäi pullaa ja villasukkaa myymättä …

Kaikki ei Facessa

( LL Kopit 14.12.) Koirat käyttäytyvät rodunomaisesti sekä yksilöllisesti, kuten ihmiset. Eri ohikulkijat vaikuttavat omalla käyttäytymisellään koiran käyttäytymiseen eri tavoin. Oma aidattu piha on koirille luksusta, tosin harmillista ohikulkijoita kohtaan, jos koiran käytös on riehumista. Jotkut koirat eivät viihdy kylmässä, toisia saa taasen pakottaa sisälle lämpöeristetystä kopistaan. Itse pidän koirat sisällä, jos emme ole kotona. Aiheettomaan käytökseen puutun mahdollisimman nopeasti sen huomatessani. Toisinaan koulusta ennen vanhempia palaavat lapset päästävät koirat ulos ja ovat näin ollen vähemmällä silmällä. Saattaa olla, ettei isäntäväki ole täysin tietoinen uunomaisesta käytöksestä. Koirat käyttäytyvät usein poikkeavasti isäntäväen ollessa pois. Kenenkään edun mukaista ei ole kiristyvät välit koiran käyttäytymisen vuoksi. Uskon, että ratkaisu löytyy jos ottaa uunojen isäntäväkeen suoraan yhteyttä.

Reviiriä puolustava paimenkoira

Suuri kunnioittava kiitos Tyks Loimaa päivystysosaston henkilökunnalle potilaiden ystävällisestä kohtaamisesta.

Vaari 13.12.

Valitettavaa ettei Suomi valinnut hävittäjäkseen ruotsalaista Gripen hävittäjää. Se olisi ollut hyvä valinta jo siksikin koska se olisi palvellut yhteisiä turvallisuusetuja. Tehty päätös tosin oli jo etukäteen selvä, joka ei yllättänyt ketään on tuote sitten miten vikaherkkä hyvänsä. Selvää kun on, että maamme on aina ollut innokas olemaan Yhdysvaltojen ns. sylikoira. Ja valinnan yhtenä syynä oli ehkä myös se, että hävittäjäpäätöksemme vahvistaa Nato-aseiden yhteensopivuuden.

Taisto Levo

Raviradalla ja Suopellolla myös paljon irti revittyjä aurausmerkkejä. Lisää haastetta opettajille kun opettavat lapsille ja heidän vanhemmilleen mitä varten merkit ovat. Voisivat vielä ennen joulua lenkkeillä ja kerätä irrallaan olevat merkit pois ojista.

Lunta tulossa