Kopit ”Palvelutalo rauhalliseen paikkaan”

0
Kuvituskuva LL Arkisto/TS

Itsenäisesti kauppoja käyttävien ikäihmisten paikka ei ole vanhusten palvelutalossa, joten se ei ole peruste rakentaa palvelutaloa Prisman naapuriin. Rauhallinen ja luonnonläheinen sijainti lienee tarkoituksenmukaisempi kuin meluisa kaupunkiympäristö.

Kiitos Marjalle ja Osmolle koko joulunajaksi iloa tuottavasta lahjakassista, ja etenkin pimeyteen valoa tuikkivasta pikkukuusesta. Iloista Joulunaikaa koko perheelle.
E.

Koronarajoitukset edistävät joulurauhaa (ravintolat kiinni).

Hakemuksissa kysytään kaikenlaista. Vastaukseksi pitäisi riittää se, että on ollut Parolannummella 8 kk isänmaata palkatta palvelemassa. Työaika oli ympärivuorokautinen.
Antti Nokso-Koivisto

Marko Seppälä hulevesimaksukirjoituksessaan on täysin oikeassa. Sillä taajama-alueilla on satoja asuntoja joista ei tippaakaan hulevesiä kaupungin viemäri verkon kiusaksi mene ja ilmasta tuleva ei itseaiheutettua ole. Syyttömälle hulevesimaksun pakkomaksaminen oikeutetusti tuntuu mielivaltaiselta, epäoikeudenmukaiselta eikä asiassa tasa-arvokaan toteudu. On oikeutettua kysyä että miten voi joutua maksamaan palvelusta jota ei käytä? Sitä voi hyvin perustein kysellä moni muukin kuin Marko.
Taisto Levo

 

Lue lisää x.x.xxxx lehdestä