Pääkirjoitus Kuva muuttuu

0
Lastentalo, Kuva: LL arkisto.

Vanhoja kuvia katsellessa pitää joskus hieraista silmiään. Oliko tuollainenkin rakennus joskus tuossa?

Joitakin jää tavallaan kaipaamaankin, joistakin pitää valitettavasti sanoa, että tervemenoa, oli jo korkea aikakin.

Loimaan kaupunki purkaa alkuvuonna kaupungin keskustasta Lastentalon, joka on ollut monille lapsille ja perheille merkittävä kasvun paikka. Siellä on leikitty monet leikit ja opittu monet asiat – paljon muutakin kuin kirjaimia ja numeroita.

Lastentalo oli Loimaan vanhin päiväkoti, se juhli 5-kymppisiään 2016 ( LL 2.6.2016). Näitä entisiä kasvun paikkoja on kyllä muitakin tyhjillään Loimaalla. Moni samasta syystä kuin Lastentalokin – se sisäilma, se sisäilma. Ongelmien rinnalla tunnearvo haihtuu.

Kaupunki- ja kuntakuva muuttuu. Jotta voisi tulla uutta, vanhaa pitää sopivasti lähteä – Oripäässä puretaan keskustasta esimerkiksi entinen kauppakeskus.

Paljolti kaupunki- ja kuntakuva muuttuu kuitenkin juuri siksi, että täkäläisissä päiväkodeissa on jo vuosia ollut vähemmän kasvajia kuin joskus ennen vaikkapa Lastentalon Puolukoissa ja muissa ryhmissä. Se muuttuu myös siksi, että täällä päiväkodeissa kasvaneista asuu nykyään moni muualla kuin näissä lapsuudenmaisemissaan.

Rakennuksia enemmän kaupunkikuva saattaakin muuttua palveluissa. Nekin pysyvät vain, jos ne pidetään kunnossa, niitä käytetään ja niille on käyttäjiä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here