Varmasti moni muistaa vielä kymmenen vuoden takaisen tapaninmyrskyn. Silloin voimakas puhuri kaatoi puita, katkoi sähköjä, ruhjoi rakennuksia ja autoja. Muutti maisemaa ja arkea. Pelästyttikin.
Mitä tapahtui myrskyn jälkeen? Katseltiin hävityksen kauhistusta, jaettiin kokemuksia, kerrottiin, mitä tapahtui. Saman tien alettiin myös töihin. Apua annettiin ja sitä saatiin, aloitettiin raivaus ja korjaustyöt. Ponnistus tuntui yhteiseltä, kokemus yhdistävältä, tehtävä selkeältä. Kaikkea ei saatu kuntoon heti, mutta saatiin. Ja tiedettiin, että saadaan.
Nyt kaikki on pian jo kolmatta vuotta toisin. Alkaa kolmas koronavuosi. Pandemia on kuin myrsky, joka nousee yhä uudestaan ja puhaltaa lisää epävarmuutta yhteiskunnan toimintoihin. Taistelu on hankalaa, koska keinot viruksen voittokulun katkaisemiseksi eivät kansalaisilla perustu syvään yhteisymmärrykseen.
Moni kaipaa ajatusta, että pandemian hävittämiseen voisi suhtautua kuin talon päällä makaavaan puuhun. Se pitää saada äkkiä pois ja keinot siihen ovat nämä. Viruksen torjunnassa yhteistä näkemystä ei kuitenkaan ole. Korona päin vastoin kasvattaa eripuraa, joka pahetessaan uhkaa rikkoa yhteiskuntarauhaa.
Siksi uusi alkava vuosi mittaa koronataistelussa onnistumisen ohessa myös näkemyserojen syvyyttä ja seurauksia. AS