Porilaisesta Ida Tapiolasta Loimaan kaupungin uusi ympäristötarkastaja

0

LOIMAAN kaupungin ympäristötarkastajaksi on valittu ensi vuoden alusta alkaen filosofian maisteri Ida Tapiola Porista. Hänen varalleen valittiin ympäristösuunnittelija AMK Anna Lilja Turusta.
Ympäristötarkastajan paikkaa haki 11 henkilöä (LL 30.11.), joista haasteltiin viittä. Haastattelijoina olivat kaupungin puolesta tekninen johtaja Antti Korte ja johtava rakennustarkastaja Harri Salminen.
Valinnasta päätti tekninen johtaja. Viranhaltijapäätöksessä perustellaan muun muassa, että haastattelujen ja hakemusten perusteella tehdyn ansiovertailun ja kokonaisarvioinnin perusteella Ida Tapiola täyttää parhaiten kelpoisuusvaatimukset.
Ympäristötarkastajan tarkka virkaanastumispäivä määritellään myöhemmin, kun Tapiola on ilmoittanut viran vastaanottamisesta.
Viran tehtäväkohtainen palkka on kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukainen 3 541,58 euroa kuukaudessa. Koeaika on kuusi kuukautta.