Tiikerit puolusti Hurrikaanin nurin

0

Hurrikaani- Loimaa – Kokkolan Tiikerit 2-3 (26-24,19-25,22-25,25-23,10-15)

 

Perjantai- iltana Liikuntahallin parketilla nähtiin kauden parasta puolustamista. Kokkolan Tiikerit tuli Loimaalle nimenomaan puolustamaan, ja onnistui siinä hienosti. Kun Hurrikaani tuskastui ja turhautui Tiikerien pelityyliin, onnistui Tiikerit nappaamaan kaksi sarjapistettä Kokkolaan. – Pirun vaikeaksi Tiikerit teki tänään pelaamisen. Meidän olisi pitänyt olla parempia, Jussi Heino myönsi. Heinon mielestä oma joukkue sortui myös koheltamiseen, ja pelaamisesta karkasi aika ajoin maltti ja ajatus. – Ei saatu tänään torjuntapisteitä paljon, mutta vaimennuksia tuli runsaasti, voittajien valmentaja Mikko Keskisipilä kommentoi. Keskisipilän taktiikka toimi perjantaina erinomaisesti. Libero Ville Sihvonen ja yleispelaaja Teemu Lahti puolustivat mm. Antti Ropposen hulluuden partaalle. Molemmat pelaajat olivat lukeneet Ropposen hyökkäyssuunnat tarkasti, sillä useaan otteeseen Ropposen hyökkäyspallot jäivät miesten käsiin. Ropponen saldosi 18 pistettä, eikä pelannut ollenkaan huonosti, mutta pallot eivät vain tippuneet vastustajan kenttään normaaliin tapaan. Sen sijaan Luka Marttila (31pist. +23) piteli kotijoukkuetta ottelun voitossa kiinni loppuun saakka. Marttilaa ei Tiikerit saanut kiinni ollenkaan. – Tiikerit voitti enemmän epäselviä palloja. Pääsin hyvistä passeista hyökkäämään, kiva kun Santeri (Välimaa) luotti minuun, Marttila lasketteli vaatimattomasti. Marttilan hyökkäyspelaamisen lisäksi 18- vuotiaalle merkattiin viisi torjuntapistettä. – Hyökkäyspelaaminen oli tänään hyvää, mutta olisin voinut nyt edes muutaman kerran saada viiden erän aikana puolustuspallon peliin takaisin, tuskaili ottelun ehdoton kuningas.

Tiikerit- leirissä vierasvoittoa voidaan pitää puolustus- ja torjuntapelin voittona. Niin hyvin koko vierasjoukkue puolusti. Se myös hyökkäsi järkevämmin, eikä tehnyt omia virheitä niin paljon. Iso ero syntyi myös syöttöviivan takana: Hurrikaanille merkattiin 17 syöttövirhettä ja neljä ässää. Tiikerien vastaava saldo oli 12 virhettä ja seitsemän ässää. Sen lisäksi vieraiden nuori passari (19) Joska Försti pelasi rohkeaa ja paikoitellen röyhkeää passipeliä, johon Hurrikaani ei päässyt kunnolla kiinni. Kaiken muun lisäksi, Försti ehti kirjata itselleen viisi pistettä, mikä passarille on kelpo lukema.

Viiden erän aikana yleisö sai nähdä runsaasti pitkiä palloralleja. Näissä Tiikerit oli aavistuksen verran tehokkaampi. Vaikka Hurrikani tiesi tarkalleen, millä tavalla vastustaja hyökkää, Tiikerit onnistui siitäkin huolimatta voittamaan taistelupalloja. Välillä näkyi, että nuori kotijoukkue alkoi jopa turhautumaan siihen, ettei se onnistunut murtamaan vieraiden puolustusmuuria.

Perjantain jälkeen Hurrikaani pääsee keskittymään rauhassa seuraavaan koitokseen, joka on ensi perjantaina, kun Loimaalle saapuu sarjanousija TUTO Volley. Päivää myöhemmin Loimaalla pelataan vuoden viimeinen kotipeli, kun Raision Loimu saapuu vierailulle.

 

Valtteri Arra