”V-puhe r-puheeksi”

0
Mielipiteet Loimaan Lehteen toimitus@loimaanlehti.fi

Torstain 9.12. kopeissa Loimaan Lehdessä oli taas kerran pääministerimme henkilöön kohdistuvaa sellaista v-puhetta, jota täytyy kommentoida ei vihaisena vaan suurella säälillä.
Keittiöpsykologin ajattelullakin ymmärtää hyvin, miten nämä varmaankin elämässään vähän pettyneet äärioikeiston aivopesemät, ”taivaan mannan” alastulosta eli suuren mestarin ja pelastajan johtajuudesta haaveilevat keski-ikäiset miehet himokkaassa kateellisuudessaan käyttäytyvät.

Heille on katkeraa kalkkia kokea Suomen johtajistossa nuori, kaunis, osaava, tavallisesta kansasta omilla avuillaan pääministeriksi noussut nainen, jolla on halu pitää pohjoismaista hyvinvointivaltiota yllä, ja jota nykyään vihervasemmistolaisuudeksi kutsutaan. Sitähän kannattivat kaikki puolueet 1960–80-luvuilla, kunnes NL:n romahdus antoi totaalisen vallan ”mulle tässä kaikki heti” -ideologialle, jonka edustajia eivät edes kauhukuvat maailmanlaajuisista pandemioista ja ilmastomuutoksesta hetkauta.

Pieninkin, varsinkin ei-työtehtäviin liittyvä virhe, aiheuttaa ennenaikaisen ejakulaation tapaisen vessanpöntön täyttymisen moraalisesta ja kaikesta muusta mahdollisesta närkästyksestä, jota jostain hyvin korkealta poliittis-taloudelliselta taholta käskytetään mediassa toimivien sätkynukkien avulla ylläpitämään.

Pääministerin ja hallituksen merkittäviä aikaansaannoksia ei julkisteta kuin marginaalissa, media keskittyy vain asioihin, joista on keskusteluvaiheessa erimielisyyttä; tämä on täysin ratkaisematon ongelma; jos et sano mitään; salailet asioita, jos kerrot mielipiteesi ja joku toinen vähän erilaisen omansa, tulee klikkiotsikoita: ”Hallitus riitelee ja on hajoamisen partaalla”; näin meidän ”vapaa” tiedonvälitys toimii.

Alkaa tuntua vähän siltä, että nykyinen valtamediamme on historiamme moraalittomin ja epäeettisin, ei vallan vahtikoira, vaan sen omistaja. Paavo Haavikko kysyi aikoinaan ”Kun kansa saa vallan, kuka sen saa?” Siinäpä pohtimista.

Loppukevennyksenä: Jokin aika sitten oli kohua n-sanan käytöstä tietyissä yhteyksissä. Mielestäni olisi tärkeämpää keskustella v-sanasta, kun se muutenkin ilmentää yhtä kuolemansynneistä, ja välttää sen käyttöä.

Tukekaamme sen sijaan r-sanan käyttöä sen eri muodoissaan; se ei kulu käytössä. V-sana sallittakoon vain Esko Valtaojalle, kun hän soimaa itseään, ettei ole pystynyt laskemaan maailmankaikkeuden tarkkaa syntyhetkeä päivälleen, kun sentään kirkonmies James Ussher (1581–1656) pystyi maapallon synnyn laskemaan ajalle 23.10.4004 eaa. noin kello 9–21 alkaen. M.o.t.

Hannes Mikkola
Kojonperä