Alastaro nousi jälleen kolmen maalin takaa voittoon

0
AU on löytänyt hyvän itseluottamuksen, ja voitti tammikuun neljästä pelistään kolme. (Kuva: Henrik Siiskonen)

Alastaron Urheilijoiden sähäkkä tammikuu sai jatkoa perjantaina, kun joukkue kaatoi Futsal-Liigassa Mad Maxin voittomaalikilpailussa. Varsinainen peliaika päättyi tulokseen 4-4, jatkoaika oli maaliton ja voittomaalikilpailussa AU teki kolme osumaa vierailijoiden kahta vastaan.

Rankkarivoitolla AU nappasi tärkeät kaksi pistettä sarjataulukkoon, ja paransi jälleen asemiaan taistelussa pääkilpailijoitaan vastaan. Alastaro voitti tammikuun neljästä ottelustaan perjantain tuloksen myötä kolme.

Voitto Valkeakosken futsalylpeydestä ei tullut helpolla, ja ottelu oli kenties koko kauden tapahtumarikkain. Ei mennyt kuin pari minuuttia, kun AU sai pallon maaliin, mutta tuomarit hylkäsivät tämän, kun maali oli siirtynyt viisi senttiä paikaltaan. Läpi ottelun Purppuralohikäärmeet vei ottelua, kun pallo oli pelissä. Silloin kun pallo oli sivurajalla tai ”kulmalipulla”, niin Mad Max oli joukkueista vaarallisempi.

AU järjesteli ottelussa enemmän maalipaikkoja kuin kertaakaan tällä kaudella. Silti Mad Max viimeisteli kuin varkain kolme ensimmäistä osumaa. Näistä keskimmäinen aiheutti AU-leirissä parranpärinää, kun kokenut Jaakko Ahokas sanalla sanoen filmasi rangaistuspotkun, kun Tuomas Happosen käsi hipaisi kaverin naamaa. Muutaman sekunnin mietinnän jälkeen tuomari puhalsi pelin poikki, näytti kädellään pilkkua ja antoi Happoselle keltaisen kortin. Varsin kevyt kortti, mikä oli siinä mielessä harmillinen, että AU-kapteeni on nyt yhden varoituksen päässä pelikiellosta.

– Kolmen maalin tappiotilanteessa oli vähän sellainen olo, että miten tässä näin taas pääsi käymään. Peli näytti hyvältä, mutta toinen teki ja saikin vähän halvalla maaleja. Saimme kuitenkin kavennusmaalin puoliajan loppuun, mikä lisäsi uskoa, että kyllä tämä hoidetaan, pelaajavalmentaja Sami Happonen kommentoi ottelutapahtumia.

Samin mainitseman kavennusmaalin iski Mikke Louhela rangaistuspotkusta. Hänet vedettiin boksin sisällä tahallaan nurin, mutta tällä kertaa tuomareita ei huvittanut mennä korttitaskulle.

– Tuomareilla oli vähän mielenkiintoisia tuomioita pitkin matsia. Se ei kuitenkaan kumpaankaan suuntaan ratkaissut ottelua. Kyllä se ratkesi siihen, että me ansaitsimme vähintään kaksi pinnaa tästä matsista olemalla pelissä parempia, S. Happonen jatkoi.

Ottelun tapahtumat toistivat tuloksellisesti paljon edellisen Turku-pelin tapahtumia. Jälleen AU oli puoliajalla kahden maalin tappioasemassa käytyään ensiksi tuloksellisesti kanveesissa. Sieltä se samanlainen nousu kuitenkin lähti käyntiin Louhelan pukukoppimaalin siivittämänä.

AU vyörytti hyökkäyksiä. Yksi näistä päättyi Mad Max-pelaajan ulosajoon, kun hän taklasi vauhdissa ollutta Louhelaa sivurajan päällä. Louhela otti osumaa seinän kanssa, jonka myötä tuomari näytti vierasjoukkueen pelaajalle punaista. Kun otteluvideota kelaili uudelleen, niin tilanteesta näki, että tuokin tuomio meni hieman metsään. Keltainen kortti olisi ollut varsin riittävä. AU oli kuitenkin kohtelias isäntä, kun ei käyttänyt punaisesta kortista seurannutta kahden minuutin ylivoimaa hyväkseen. Todellisuuden nimissä AU:n ylivoimapeli ei ottanut lainkaan tuulta purjeisiin lukuisten syöttövirheiden vuoksi. Oli lähinnä helpotus, että ylivoimapeli loppui ja peli jatkui tasakentällisin, mikä oli sujunut viininpunaisilta mallikkaasti.

Mikke Louhela oli ottelun hahmo, ja nosti Alastaron kahdella lisäosumallaan ottelussa tasoihin. Taiturimaisen Louhelan hattutempun täydensi upea ykköskentän sommitelma, kun T. Happonen ja Jani Luoma pelasivat jälleen niin sanottua pihapelifutsalia keskenään, ennen kuin Luoma jakoi millimetrin tarkan poikkisyötön Louhelan kuumaan vasempaan jalkaan. Vasuri ei paikastaan erehtynyt.

Mad Max onnistui siirtymään kuusi minuuttia ennen loppua vielä kertaalleen johtoon, kun Ahokas onnistui vastahyökkäyksestä. AU pelasi tilanteessa maaliheiton rahtusen lapsellisesti, ja peli kääntyi yhdellä katkolla ylivoimahyökkäykseksi. Tilannetta ei jääty voivottelemaan, vaan Tuomas Happonen pommitti pelin kaukaa jälleen tasoihin. Syöttäjänä kukapa muukaan kuin Louhela.

Joukkueet eivät saaneet paremmuudestaan selvää loppuminuuttien eikä jatkoajan aikana. Edessä oli voittomaalikilpailu, jossa kummastakin joukkueesta viisi ampujaa ampui pilkun kymmenestä metristä. AU:lta maalin saivat iskettyä Akseli Mäkinen, T. Happonen ja Louhela. Myös maalivahti Henri Saariselle kuuluu jonkinmoinen sankarin natsa, kun hän torjui kaksi valkeakoskilaisten pilkkua. Erityismaininnan ansaitsee myös Mäkinen, joka ei itse pelissä kentällä piipahtanut, mutta tuli ampumaan voimakkaana laukojana kylmiltään rankkarin. AU-kasvatti otti lämmittelyksi kaksi hyppyä ilmaan ja tempaisi pallon voimalla veskarin puikoista sisään.

Purppuralohikäärmeet on pelannut viime pelit pitkälti samoin kentällisin, kun voittavaa kokoonpanoa ei ole lähdetty rikkomaan.

– Erikoistilanteissa Mad Max oli meitä vielä edellä, mutta selvästi olemme kuroneet hiljalleen tätä liigatasoa kiinni. Teimme omalla osaamisellamme heidän pelistään vaikean, jonka ansiosta voitimme, Sami Happonen lausui loppusanat.

AU:lla oli muutama päivä ennen ottelua pienoisia harmaita pilviä taivaalla, kun vielä tiistain harjoituksissa Jani Luoma klenkkasi – viime pelinkin jälkeen mainitun – kipeän varpaansa kanssa. Vaiva meni ohi kuitenkin juuri pelipäivään mennessä, vaikka lääkäri oli vihjaillut, ettei tuolla varpaalla pelattaisi. Luoma pelasi tästä huolimatta jälleen hienon ottelun, ja luvan kanssa saa todeta, että AU:n ykköskenttä on tällä hetkellä sarjan kuumimpia.

Alastaron kausi jatkuu vasta helmikuun 12. päivä, kun Loimaalla vastaan asettuu hallitseva liigamestari Kampuksen Dynamo. Joukkueessa pelaa peräti viisi pelaajaa, jotka ovat tällä hetkellä Suomen maajoukkueen mukana EM-kisoissa Hollannissa. Pieni tauko tekee AU:lle tähän väliin hyvää, sillä kapteeni Tuomas Happonen ehtii toipua pelikuntoon. Hänelle tuli nimittäin hauislihakseen revähdys Mad Max -ottelun tiimellyksessä. Parketille ei ole täten reiluun viikkoon asiaa.