Bisons umpisurkea Nokialla

0

Miesten Korisliiga palasi koronaviruksen aiheuttamalta tauolta kuluvalla viikolla ja Bisons Loimaan osalta työt jatkuivat Nokian palloiluhallilla. Työt jatkuivat, mutta Bisons ei ollut alkuunkaan valmiina otteluun. Isäntäjoukkue Nokia oli parempi jokaisella osa-alueella ja voitti ottelun murskalukemin 101-62.

 

Bisons ei missään vaiheessa saanut konettaan käyntiin. Tavaramerkiksi tällä ja edellisellä kaudella noussut aggressiivinen puolustus oli kaukana siitä mitä ottelun voittamiseksi Nokian tasoista joukkuetta vastaan vaaditaan. Bisons oli askeleen perässä jokaisessa tilanteessa ottelun alusta alkaen eikä kurssi kääntynyt missään vaiheessa.

 

Nokialaiset ratkaisivat ottelun käytännössä jo ensimmäisen puolikkaan aikana. Pitkällä tauolla tulostaululla komeilivat isäntien 56-31 johtolukemat, eikä Bisonsilla ollut toisella puolikkaalla pelattavana oikeestaan kuin kunnia siitä, ettei ottelusta tulisi täydellistä ylijuoksua.

 

Yksittäisiä valonpilkahduksia loimaalaisten otteissa oli kuitenkin havaittavissa. Penkiltä otteluun sisään tullut Thomas Vehmanen palkittiin Biisoni-lauman parhaana tehtaillen 16 pistettä ja kirjauttaen kuusi koriin johtanutta syöttöä. Bisonsin iso mies Jonathan Galloway pelasi myös hyvän ottelun kirjauttaen nimiinsä 15 pistettä ja 10 levypalloa. Bisonsin nuori mies, Tatu Lehtisyrjä kirjautti liigauransa avauspisteet ottelun viimeisellä neljänneksellä ja esiintyi pirteästi.

 

Bisonsin päävalmentaja Darko Mihajlovic oli ottelun jälkeen silminnähden pettynyt.

– Ottelun alusta alkaen emme olleet valmiita fyysisyyteen emmekä tuoneet lainkaan intensiteettiä omaan peliimme. Emme voi edes puhua tuloksesta, jos emme pysty lainkaan pelaamaan sillä tasolla millä pelasimme ennen koronan aiheuttamaa taukoa. Seuraavaan otteluun meidän pitää tulla kovaa Kotkassa, hyvällä energialla ja meidän tulee olla paljon fyysisempiä kuin tänään.

 

Bisonsin kausi jatkuu jo perjantaina 21.päivä, kun joukkue matkustaa Kotkaan KTP-Basketin vieraaksi.