Jari Välimäki nousi ääniharavaksi Loimaalla

0

LOIMAA Loimaalainen Jari Välimäki keräsi keskustan ehdokkaista toiseksi eniten ääniä Varsinais-Suomessa puolueen puheenjohtajan Annika Saarikon jälkeen. Välimäki oli 1 064 äänellään suosituin ehdokas Loimaalla.

– Se on paljon enemmän kuin ennakkoon oletin, hän sanoo ja luonnehtii henkilökohtaista äänimääräänsä uskomattoman hyväksi.

Välimäki sai äänistään ylivoimaisesti suurimman osuuden Loimaalta, 84,4 prosenttia. Vaalimenestyksensä Välimäki arvelee johtuvan hänen taustastaan sote-alalla. Hän työskenteli aikoinaan pitkään muun muassa Loimaan aluesairaalassa.

Vaalitulosta hän luonnehtii koko Varsinais-Suomessa odotetunlaiseksi, mutta viiden loimaalaisen ehdokkaan läpimenoa hän ei osannut ennustaa. Kun mukaan lasketaan Oripää, joka muodostaa Loimaan kanssa perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen, uusia aluevaltuutettuja on alueelta peräti kuusi. Muusta Loimaan seutukunnasta pääsi vielä pari ehdokasta lisää aluevaltuustoon.

– Tämä on alueellisesti tosi hyvä. Loimaaltahan odotettiin ennakkoon sellaista 2–3 paikkaa aluevaltuustoon.

Paikallisten sote-palveluiden säilymiseen Välimäki suhtautuu luottavaisesti, kun hyvinvointialueet aloittavat varsinaisen toimintansa ensi vuoden alusta.

Loimaan ja Oripään muodostamalla yhteistoiminta-alueella on Loimaan pääterveysaseman lisäksi Alastaron ja Oripään terveysasemat.

Välimäki muistuttaa Loimaan kaupungin hiljattain uudistaneen terveysasemaverkkoa selvityksen pohjalta ja osittain juuri tulevaa hyvinvointialuetta varten. Hän on sitä mieltä, että loimaalaisesta näkökulmasta alueen terveysasemaverkko on nyt hyvä ja kunnossa.

– Täytyy muistaa, että Loimaa on iso paikkakunta ja täällä ovat etäisyydet pitkiä.

Välimäki tiedostaa sen, että jatkossa sote-palveluita katsotaan koko maakunnan näkökulmasta ja siltä kannalta, että palvelut toteutuvat yhdenvertaisesti kaikissa seutukunnissa, Turku mukaan luettuna.

Tyksin Loimaan sairaalan ja pääterveysaseman olemassaololle Välimäki antaa suuren merkityksen alueen tulevia palveluita ajatellen.

– Loimaalla pitää säilyä laajat sote-keskuksen palvelut.

Suuria uudistamistarpeita Välimäki ei Loimaan sairaalassa näe, mutta hänen mielestään sairaalan erikoislääkärin vastaanottopalveluita voitaisiin aikanaan lisätä.

Välimäki ei aio asettua ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

– Ilmoitin asiasta jo asettuessani ehdolle aluevaaleissa. Halusin päästä aluevaltuustoon, mutta eduskuntavaaleissa minulle ei ole minkäänlaista halua asettua ehdolle.