KOLUMNI Uusi vuosi, sama minä

0

Tein tänä vuonna yhden uudenvuodenlupauksen. Päätökseni oli juoda enemmän vettä. Iltapäänsärky selittyy epäilemättä liian heikolla nesteytyksellä. (Oletteko huomanneet, että maskien pitäminen vähentää vedenjuontia?) Kaveri vinkkasi älypuhelinsovellusta, jonka avulla voisi muistaa tankata nestettä.
Uudenvuodenpäivänä sitten kävin lataamaan sovellusta. Sovelluskauppa mainosti päivän ladatuimpia sovelluksia: kalorilaskuria, ruokasuunnitelma-apuria ja kuntoiluohjelmaa. Niinpä niin. Taas mennään.
Eräs lääkäriasema mainostaa jonkinlaista terveyspakettia mainoslauseella tehdään terveydestäsi numero. Unohdetaan ne rauta-arvot, nyt mitataan kaikki! Unen laatuakin ihmiset nykyään seuraavat esimerkiksi älysormusten avulla. Aamulla voi sitten huonosti nukutun yön jälkeen stressata, että menipä tämäkin taas pieleen.
Kuntosalit tekevät epäilemättä tappiota, kun ihmiset eivät nyt tammikuussa rynni ostamaan kuntosalikortteja koronasulun takia. Mutta ehkä he ostavat kotiin jonkinlaisen kuntoilulaitteen, jonka saa kätevästi taitettua vaikka kaappiin tai sängyn alle.
Muutaman päivän jaksaa elää vihersmoothiella ja höyrytetyillä vihanneksilla. Ainakin sellaisen kuurin jälkeen saa syötyä ennätyksellisen määrän suklaata.
Ja niin, ne rauta-arvot kävin kyllä mittaamassa tuossa syksyllä. Alhaalla olivat. Apteekissa minulle suositeltiin jos vaikka mitä ravintolisiä, että näitä kaikkia suomalaiset saavat liian vähän. Poistuessani apteekista mietin, että kai näitä kaikkia olisi tarkoitus saada purkin sijaan ruuasta.

UUDENVUODENPÄIVÄNÄ kyselin yhdessä Facebook-ryhmässä ihmisiltä uudenvuodenlupauksia (tai -suunnitelmia, tai -toiveita), joita heillä oli mielessä alkavalle vuodelle – siten rajattuna, että ne eivät saisi liittyä painoon (sillä painonpudotukseen kaikki elämäntaparemontit aina tähtäävät, ette saa minua uskomaan muuta). Lupaukset olivat piristäviä: eräs lintubongaaja halusi tehdä uuden ennätyksen; yksi aikoi opetella uuden kakkureseptin; toinen halusi löytää aikaa agility-harrastukselleen.
Joku taas kiteytti uuden vuoden suunnitelmansa kysymykseen: When was the last time you did something for the first time? (Milloin edellisen kerran teit jotain ensimmäisen kerran?) Siihenpä etsimään vastausta!
Uusi vuosi, uusi minä -ajatteluun liittyy varmaankin tarve löytää se jossain laiskuuden takana piileskelevä Puhdas Onni. Se uusi minä löytyy jostain vatsan rasvapeitteen alta. Yhtäkkiä maagisesti osaa sanoa ei kun ei aiemmin osannut. On koko ajan ihan zen.
Ei vain ole mahdollista muuttua zeniksi vain ostamalla kuntosalikortin ja vaihtamalla voileivät smoothieen. Edelleen joskus tekee mieli syödä ranskalaisia. Stressaajasta ei tule yhdessä yössä zen.
Arki ei muutu juhlaksi yhdessä yössä. Luojan kiitos ei muutu!
Filosofi Alan Watts kiteytti ajatuksen näin: Zenin hengellisyyttä ei ole ajatella Jumalaa samalla, kun kuorii perunoita. Zenin hengellisyyttä on vain kuoria perunoita.
Tai leipoa kakku uudella reseptillä.

Mira Kreivilä