Juho-Matti Henttonen ja muu Bisons-joukkue pääsee jälleen tositoimiin, niin myös yleisö seuraamaan ottelua. Kuva: LL arkisto.

Koripallo
Ilari Uusitalo

Otsikosta saadaan tiivistetysti lähtökohdat tiistaina pelattavaan miesten Korisliigan otteluun Bisons Loimaa–Kouvolan Kouvot. Bisonsin edellisestä ottelusta on jälleen vierähtänyt aikaa tovi ja paluu tositoimiin on jälleen edessä. Kouvot ovat pelanneet erinomaisen kauden tuloksellisesti ja Jyri Lehtosen nippu on vauhdikasta ja viihdyttävää koripalloa pelaava tehokas nuori joukkue.

Kotijoukkue Bisons on kokenut viime viikkoina tiukan koronakurimuksen. Kaiken kaikkiaan seitsemän tartuntaa, joista kuitenkin on selvitty kaikkien onneksi vähin oirein. Vakavilta tautitapauksilta on vältytty pitkälti rokotteiden ansiosta, johon Bisons on seuran sisäisesti linjannut tälle kaudelle, että jokaisella pelaajalla tulee olla vähintään kaksi rokotetta.

Helpot eivät siis ole Bisonsin lähtökohdat. Edelliset kunnolliset joukkueharjoitukset on pidetty noin pari viikkoa sitten ja viimeiset pelaajat vapautuivat karanteeneista sunnuntain ja maanantain aikana. Tiistaina kokoonpanossa näillä näkymin ovat kaikki pelaajat, mutta tilanteet muuttuvat päivittäin.

Kouvolan Kouvot on ollut yksi kauden ehdottomia valopilkkuja Korisliigassa. Nuoren suomalaisrungon ympärille on hankittu neljä erittäin hyvin kokoonpanoon sopivaa amerikkalaista, joista etenkin erittäin urheilullinen Amir Hinton (22,0p/6,2l) sekä eleettömän kaunista koripalloa pelaava Isiah Osborne (17,2p/5,2l) ovat olleet joukkueen ehdottomia syömähampaita.

Kouvot lähtivät kauteen kahdella suomalaistornilla, kun jo useamman kauden Kouvolassa liigaparketteja tahkonnut Ilmari Toikkanen (4,7p/4,0l) sai korin alle parikseen Yhdysvalloista Suomeen palanneen Hannes Pöllän (8,9p/5,8l).
Etenkin järkälemäisessä Pöllässä on pideltävää, sillä 211-senttinen ja 123-kiloinen lahtelaiskasvatti on Bisons-kapteeni Juho-Matti Henttosen ohella liigan parhaita suomalaisia senttereitä. Tiistaina tämä kahden nuoren miehen taistelu nähdään Loimaan liikuntahallissa.

Varsinais-Suomen aluehallintovirasto päätti piristää tammikuun lopun synkkiä iltoja tiedottamalla, että se keventää yleisörajoituksia urheilutapahtumissa. Tämä tarkoittaa sitä, että Loimaan liikuntahalliin pääsee 630 silmäparia seuraamaan pitkästä aikaa paikan päälle seuraamaan Korisliigaa.

Kausikorttilaiset pääsevät normaalisti varatuille paikoilleen ja irtolippuja voi ostaa ennakkoon tiketti.fi -palvelusta. Myös ottelupäivänä lipunmyynti toimii liikuntahallin ala-aulassa tuttuun tapaan.
Bisons Loimaa – Kouvolan Kouvot tiistaina 1.2. kello 18.30 alkaen.