Koulut etäopetukseen vain pakon sanelemana

0
Kauhanojan koulun rehtori Sanna Mäkinen toivoo, että kevätlukukausi sujuisi koronan suhteen rauhallisesti. Torstaina koulusta oli yksi opettaja pois, mutta laajemmilta poissaoloilta on vältytty.

LOIMAAN peruskouluissa seurataan huolestuneesti koronatartuntojen määrää. Koulujen kevätlukukausi käynnistyi lähiopetuksessa, mutta etäopetusjärjestelyt saattavat tulla kyseeseen, jos tauti pyyhkäisee voimalla Loimaan koulujen yli.
Sivistysjohtaja Manne Pärkön mukaan henkilökuntaa on ollut pois, mutta opetus on saatu järjestymään. Jos opettajalle ei saada sijaista, ryhmästä huolehtii koulun toinen opettaja tai koulunkäynninohjaaja. Sijaisista oli pulaa jo ennen pandemiaa.
Ennaltaehkäisevänä toimena henkilöstön ylimääräisiä kontakteja on pyritty välttämään. Henkilökunta käyttää työajalla maskeja tai visiirejä, ja palaverit on pidetty etänä.
Jos koulun oppilaalla todetaan koronavirustartunta, hänet eristetään ja perhepiiri asetetaan karanteeniin. Koko luokka ei joudu karanteeniin. Karanteeniin määrätään tapauskohtaisesti muita ihmisiä, joiden kanssa taudin saanut on ollut tekemisissä pitkiä aikoja ilman maskia.
Joululoman jälkeen maskeja on suositeltu kaikille peruskoulun oppilaille. Aiemmin suositus koski neljäsluokkalaisia ja sitä vanhempia. Koulut tarjoavat oppilaille kasvomaskit, mutta niiden käyttöön ei pakoteta. Käyttö vaihtelee jonkin verran ja on tällä hetkellä melko vähäistä.
– Kotitestien teko on vielä ihmisten oman harkinnan varassa. Odottelemme rauhassa valtakunnallisia ohjeita. Ihmiset tekevät varmasti niitä jo tosi ahkerasti itse, Pärkö kommentoi keskustelua perus- ja toisen asteen oppilaiden kotitestaamisesta.
Jos tartunta todetaan kotitestin perusteella, Loimaan terveydenhuollon kapasiteetti riittää toistaiseksi tartunnan varmistamiseen pcr-testillä.

KAUHANOJAN KOULUSSA on säästytty laajoilta tartuntaketjuilta. Rehtori Sanna Mäkisen tuntuma on, ettei korona pelota oppilaita kovin pahasti.
Se on toisaalta hyvä, sillä koululaisille halutaan tarjota mahdollisimman tavallista arkea heidän omassa opetusympäristössään. Huono puoli taas on se, että turvavälit ja muut koronavarotoimet unohtuvat herkästi, kun asia ei ole mielen päällä.
Maskeja tarjotaan, käsiä pestään ja ruokailuun mennään yhä porrastetusti. Syyslukukaudella isolla koulupihalla luovuttiin ryhmien omista, rajatuista välituntialueista.
Kotitestaamisen sujuvuus mietityttää Mäkistä. Hän ei usko, että säännöllisen testaaminen onnistuu aukottomasti. Mutta jos ohjeistus tulee, sen mukaan mennään.
– Teemme sen, mitä täytyy. Meillä on yhteinen huoli tilanteesta, mutta tässä on pakko käyttää maalaisjärkeä, rehtori painottaa.
– Tällaisessa paikassa, mikä koulu on, tapahtuu koko ajan asioita, joita ei voi estää. Joku esimerkiksi tulee lähelle tai lapset eivät pidä kahden metrin turvaväliä. Päiväkodissa tämä on varmasti vielä pahempaa. Ei itkevää lasta voi lohduttaa kahden metrin päästä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here