Mellilässä annettiin ääniä paremman hoidon puolesta

0
Mellilän terveysasemalla jonotettiin keskiviikkoaamupäivällä äänestämään.

LOIMAA Ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä alkoi Mellilän terveysasemalla vilkkaasti. Ensimmäiset äänestäjät olivat saapuneet odottelemaan vaalihuoneiston aukeamista hieman ennen kello kymmentä.

Suljetulla terveysasemalla jonottaminen kuvasi symbolisella tavalla äänestäjien mielialaa. Terveydenhoitoon ei pitäisi tulevaisuudessa joutua jonottamaan niin pitkään kuin nyt, ja lähipalveluiden alasajon tulisi loppua.

– Aluevaaleissa on toivoa paremmasta, mahdollisuus parempaan terveydenhoitoon ja taloudenpitoon. Lääkäriin pitäisi päästä ajoissa. Samoin hammashoitoon, melliläläinen Veikko Nurmi painotti.

– Tuntuu, että nykyään on vallalla sellainen nokkimisjärjestys.

Nurmi kertoi äänestävänsä ennakkoon, koska eläkkeellä on aikaa.

Äänestyspaikalla huomioitiin koronaturvallisuus tarkasti. Vaalitoimitsijat Marjo Kulmanen ja Eeva-Liisa Lindholm muistuttivat vuoroaan odottavia pitämään huolen turvaväleistä. Kahden metrin etäisyydestä muistutettiin myös lattiassa olevin tarroin.

– Ohjeita täytyy noudattaa, Kulmanen painotti jonottajille.

Terveysaseman aulatilassa oli tarjolla maskeja, mutta lähes jokaisella äänestämään saapuneella oli oma kasvomaski mukana.

Arvo Saario oli ottanut mukaan myös oman kynän. Mellilässä syntyneellä Saariolla on tapana äänestää ennakkoon ja mielellään heti ennakkoäänestysajan alettua.

Tällä erää vaakakupissa painoi myös koronavirustilanne. Hän koki olonsa terveeksi ja halusi hoitaa kansalaisoikeutensa heti alta pois.

– Kyllä täältä 2–3 pääsee, Saario veikkasi loimaalaisehdokkaiden valtuustopaikoiksi.

Nurmi ja Saario pelkäsivät kumpainenkin äänestysaktiivisuuden jäävän matalaksi ja turkulaisehdokkaiden napsivan suurimman päätösvallan itselleen.

Oma ehdokas oli heidän mukaansa löytynyt helposti.

– Minulla on vakioehdokas kaikissa vaaleissa, Saario paljasti.

Ennakkoäänestys jatkuu 18. tammikuuta asti.