Olen kotona kolmen lapsen kanssa. Nuorimmaisen hinkuva yskä pahenee yön edetessä. Pakkaanko koko porukan autoon ja lähdemmekö Turkuun päivystykseen? Muistisairas äitini ei pärjää enää kauan yksin kotonaan. Saanko hänelle turvallisen ja arvostavan hoitopaikan läheltä? Nuorta masentaa ja ahdistaa, hän tarvitsisi apua, mutta joutuu odottamaan kuukausitolkulla hoitoon pääsyä. Koska pääsen leikkaukseen, joka avittaisi minut jälleen työkuntoiseksi? Nyt jos vielä talo palaisi…
Haluan, että hoitoon pääsee nopeasti, kun sille on tarvetta. Haluan, että hoitajalla on mahdollisuus tehdä työnsä hyvin. Haluan, että pelastustoimen verkko on tiheä ja pienemmissäkin paikoissa turvallisuutta luodaan esimerkiksi vapaapalokuntatoimintaa tukemalla. Sarjahoitoani varten en halua käydä joka päivä tai viikko useamman kymmenen kilometrin päässä.
Toivon edelleen, että lapsillani on tuttu ja turvallinen hoitaja neuvolassa. Ja että lähisairaalani poliklinikalla on edelleen pätevä henkilökunta, käynti hoituu nopeasti ja joustavasti ja parkkipaikkakin on aivan vieressä.
Ensi vuonna sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyvät isommille hartioille. Kunnissa ja kuntayhtymissä ei enää päätetä esimerkiksi siitä, miten esim. sosiaali- tai perusterveydenhuollon palvelut järjestetään. Aluevaaleissa on kyse siitä, ketkä jatkossa päättävät alueemme palveluista.
Aina kyse ei ole rahasta ja säästöistä. Joskus voi olla niinkin, että palveluiden järjestäminen koko maakunnassa ei olekaan kalliimpaa kuin kerrosten lisääminen maantien päälle Turussa.
Teija Ek-Marjamäki
Aluevaaliehdokas (kesk.)
Loimaa