Näin me äänestimme: Oman kunnan ehdokas vei voiton lähes jokaisessa kunnassa, myös Loimaalla

0
LL Arkisto Kuva: Marko Mattila.

Varsinais-Suomen kunnissa ja kaupungeissa äänestettiin ensimmäisissä aluevaaleissa pitkälti oman kunnan ehdokkaita. Käytännössä jokaisessa Varsinais-Suomen kunnassa suurimman äänipotin on kerännyt paikallinen ehdokas. Ainoa poikkeus on Kemiönsaari, jossa suurimman äänisaaliin sai entinen kemiönsaarelainen, nykyisin Turussa asuva Niklas Guseff.

RKP:n Guseff keräsi viidenneksi eniten ääniä maakunnassa. Hän oli kahtena kautena Kemiönsaaren kunnanvaltuutettu ja peruspalvelulautakunnan johdossa.

VALTAOSA varsinaissuomalaisista kunnista on myös saamassa oman kunnan edustajan aluevaltuustoon. Ilman omaa edustajaa ovat jäämässä Aura, Koski, Kustavi, Pyhäranta, Rusko, Vehmaa ja Kemiönsaari.

Hyvinvointialueen valta keskittyy luonnollisesti suurimpaan kaupunkiin eli Turkuun. Aluevaltuustoon tulee 79 valtuutettu ja heistä 30:n kotikunta on Turku.

Turkulaisia valtuutettuja tulee valtuustoon yhtä paljon kuin valtuutettuja Naantalista, Salosta, Kaarinasta, Loimaalta, Raisiosta ja Uudestakaupungista yhteensä.

Naantalista ja Salosta uusia valtuutettuja tulee kummastakin kuusi. Viiden valtuutetun paikkakuntia ovat Loimaa, Kaarina ja Raisio. Parainen saa neljä oman paikkakunnan edustajaa mukaan ja Uusikaupunki kolme.

Loimaa menestyi aluevaaleissa hyvin, kun kaupungin väkilukua ja saatuja paikkoja vertaa koko maakunnan väkilukuun.

 

NAANTALISSA asukkaita on selvästi vähemmän kuin esimerkiksi Kaarinassa, mutta Naantali onnistui saamaan omia edustajiaan paremmin läpi.

Heikosti tässä suhteessa suoriutui Lieto, jossa asukkaita on hieman Naantalia enemmän, mutta oman kunnan aluevaltuutettuja tuli vain kaksi.

Varsinais-Suomen pienin kunta asukasluvultaan on Kustavi. Kunta ei saanut oman kunnan ehdokasta läpi.