PÄÄKIRJOITUS Talviurheilu kiinnostaa

0
KUVA: Anssi Salminen/Loimaan Lehden Hiihto-Niilot ja -Nellit

Ei olisi vielä muutamia vuosia sitten uskonut, miten paljon ja laajasti hiihtämisestä vielä innostutaan. Laduilla näkee nykyään muitakin kuin keski-ikäisiä, ikänsä hiihtäneitä.

Muutama hyvä lumitalvi on toki edesauttanut asiaa, mutta osin asiaan on vaikuttanut korona, joka on lisännyt turvavälien pitämisen mahdollistavan ulkoilun suosiota. Harmi, että korona on myös vaikeuttanut talviurheiluvälineiden kauppaa, kun tavaraa ei saada myyntiin (LL 27.1.)).

Kiitosta lisääntyneestä ulkoilusta ansaitsevat kaikki liikuntapaikkahoitajat ja muut kunnostajat sekä myös ne henkilöt, jotka aktiivisesti ilmoittavat latujen kunnosta esimerkiksi Loimaan Lehden Hiihto-Niilot ja -Nellit -facebook-ryhmässä. Erityiskiitos liikuntapaikkahoitaja Anssi Salmiselle, joka päivittää ryhmään, missä kone kulloinkin kulkee.

Lähiaikoina Loimaan kaupunki avaa uuden palvelun, mistä voi katsoa, missä latukoneet ovat olleet liikkeellä ja reittien värit kertovat, milloin kukin reitti on kunnostettu. Hienoa!

Ladut eivät tietenkään palvele vaikkapa jokaista veronmaksajaa, mutta latujen ajantasainen kunnossapito saattaa innostaa kokeilijatkin liikkeelle toisenkin kerran. Ulkoilumahdollisuuksissa ja laduissa on myös vetovoimaa, sillä esimerkiksi Harjureitille tullaan kaukaakin nauttimaan.