Kati Uusitalo oli napakasti niputtanut kuukausi kerrallaan menneen vuoden tapahtumia. Pääasiassa huomiot olivat myönteisiä, järkyttäviä juna-autotasoristeysonnettomuuksia ja rattijuopumuksia lukuun ottamatta. Onneksi noita humalaisia on autojen ratissa ympäri Suomea, häpeä ei nosta Loimaata yksin tikun nokkaan.
Toivottavasti tulee uusia tuulia ja uutta verta päätöksiin, kun vallassa oleva väki vaihtuu melko railakkaasti. Meidän Loimaa -puolueelta, tuoreimpana joukossa, odotan suorapuheisia ja räväköitä aloitteita. Kuka olisi uskonut, että vuosia jatkunut velkakierre on saanut kunnolla turpiinsa. Rahaa on jäänyt kirstun pohjalle melkoinen läjä.
Koulunkäynti on sentään pysytellyt joten kuten hengissä, vaikka korona on kurittanut koululaisia etäopetuksen takia. Lapset ja aikuistuvat nuoret ovat ikänsä eläneet samanikäisten seurassa kouluissa. Kotiinjääminen on ollut henkisesti rankkaa monelle, ”kukaan ei välitä” tunne hiipinyt mieleen päivittäin, kun on jäänyt kotiin kukaties aivan yksin.
Läheskään kaikki eivät ole vielä kypsiä itsenäiseen opiskeluun, se näkyy heikentyneissä tuloksissa. Päiväkotilapset ovat onneksi ainakin osittain voineet olla ryhmissään.
Kulttuuritapahtumia on ollut vain nimeksi, liikuntatilat lukossa ym.ym. Yksi sentään oli ylitse muiden, koko maailmaakin hämmästyttänyt kivikautinen, 4000 vuotta vanha taideteos, puinen käärme. Se löytyi arkeologisten kaivausten yhteydessä Humppilan Järvensuolta (muinainen järvi).
Loimaan lähipitäjässä, Humppilassa syntyneenä ja kasvaneena ylpeilin, kun sain tutkijaystäviltäni ympäri maailmaa käärmesähköposteja tiedelehtien julkaisuista.
Korona voitetaan, onhan selvitty ennenkin rokotusten ansiosta. Ei enää kuolla keuhkotautiin, joka vei nuoret äidit hautaan vielä edellisen sukupolven aikana. Polio lopetti lasten elämän, monet rokkotaudit samoin.
Päätoimittajan teksti ja kookkaat kuvat rohkaisivat. Ollaan tyytyväisiä, paljon paljon huonomminkin asiat voisivat olla. Nälkä ja vilu ovat tosi keisareita ja tappavat takuulla tänä päivänäkin, jos vallan saavat. Niistä ei onneksi ole Loimaan seudulla vaaraa.
Urheat veteraanimme eivät antaneet periksi, vaikka pakkasta oli 40 astetta taivasalla nukkua ja taistella. Kotirintaman naisväki lapsineen leipoi ruisleipää ja kutoi villasukkia yökaudet sotarintaman ääriolosuhteisiin.
Kyynelissään kirjoittivat kirjettä, toivoivat vastausta. Papin kulkeminen kotipihaa kohti, se oli viimeinen pisara suureen tuskaan.
Toivorikkaita tulevia päiviä vuodelle 2022.
Seija Kylämarkula