Sote-uudistus merkitsee suurta muutosta, kun sosiaali-, terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille. Suomessa pitkään käytössä ollut kunnanlääkärijärjestelmä päättyi hyväksyttäessä kansanterveyslaki vuonna 1972. Tällöin julkinen terveydenhuolto järjestettiin vastaamaan paremmin väestölle tärkeän kansanterveystyön tarpeita.
Viime vuosina yksityiset ja usein myös monikansalliset hoivayritykset ovat vallanneet alaa. Sen sijaan terveyskeskukset kärsivät henkilökuntapulasta, ja lääkärin vastaanotolle tai muihin hoitoihin pääsy on vaikeutunut. Uhkaa muodostua tilanne, että vain varakkaammilla on varaa terveydenhoitoon.
Sosiaalihuollon puolella kehitystä muokkasi jo 1922 hyväksytty köyhäinhoitolaki, joka lopetti huutolaisuuden. Tosin kunnat kauppasivat huutolaisia vielä myöhemminkin.
Huutolaisiksi voivat joutua vanhukset, sairaat, invalidit ja lapset, jotka olivat vailla elatusta. Huutokaupassa ratkaistiin, kuka halvimmalla hinnalla lupasi huolehtia huutolaisen ylläpidosta. Kokemukset huutolaisuudesta olivat kielteisiä ja ihmisarvoa alentavia.
Onko kuitenkin sosiaali- ja terveydenhuollon viime vuosien kehitys johtamassa uuteen huutolaisaikaan? Hyvinvointipalveluja on entistä enemmän alettu mitata rahassa. Jälleen huutokaupataan hoivapalveluja ja vastustetaan palveluille asetettuja vähimmäisvaatimuksia, kuten hoitajamitoitusta.
Sote-uudistuksen on käännettävä kehityksen suunta ja taattava, että kaikkien eikä vain harvojen on saatava toimivat hyvinvointipalvelut. Hyvinvointialueen on itse tuotettava pääosa sote-palveluista ja lisättävä nykyistä osuuttaan palvelutuotannosta yksityisen ja kolmannen sektorin täydentäessä tarjontaa. On myös tärkeää, että terveyden- ja sosiaalihuollon peruspalvelut saadaan lähipalveluna.
Pertti Liinoja
Aluevaaliehdokas (vas.)
Oripää