UUTTA KEHIIN: Amalian Aarreaitta löytyy Nahkalinnasta

0
Sini Virtanen, Päivi Syrjänen ja Jukka Palokoski ovat rakentaneet Nahkalinnaan muutamassa viikossa siistin kirppiksen. Amalia on katsellut touhua kassalta käsin.

LOIMAA/KARTANOMÄKI Päivi Syrjänen ja hänen taustajoukkonsa etsivät uudelle kirppikselle paikkaa Loimaalta pitkän kaavan mukaan. Parhaaksi vaihtoehdoksi seuloutui Vesikoskitalo eli Nahkalinna tai entinen nahkatehdas, niin kuin monet loimaalaiset yhä sanovat. Uuden kirpputorin tilat löytyvät valtavasta rakennuksesta maan tasalta, ja kirppikselle on oma sisäänkäynti aivan pääsisäänkäynnin läheisyydessä.

– Kun kävimme katsomassa tätä paikkaa, tiesimme heti, että tämä se on. Tuntui kuin olisimme kotiin tulleet, Syrjänen muistelee.

Kirpputori Amalian Aarreaitta avattiin tammikuun ensimmäisellä viikolla, kun paikat oli saatu kuntoon ja pöydät sekä hyllyt järjestykseen.

– Me emme itse myy täällä mitään. Liikeideana on vuokrata kirppistavaran myyjille pöytiä viikoksi tai kolmeksi kerrallaan. Pöytiä on tarjolla 50, Syrjänen toteaa.

MENEILLÄÄN olevasta kirppisbuumista kertoo jotain, että tammikuun kolmannella viikolla tavaraa löytyi jo 47 pöydältä.

– Myyjien kiinnostus ei kuitenkaan yksin riitä. Nyt teemme töitä sen eteen, että myös kirppistavaran ostajat löytävät uuden paikan. Olemme muun muassa järjestäneet arvontaa ja kaikenlaisia pieniä tempauksia, Syrjänen ja taustalla avittava Jukka Palokoski kertovat.

Syrjänen ja Palokoski arvelevat, että buumi johtuu ainakin osittain koronasta. Kun ihmiset ovat viettäneet paljon aikaa kotona, sitä on käytetty nurkkien siivoamiseen. Sellainen tarpeeton tavara, joka on liian hyvää pois heitettäväksi, päätyy tänä päivänä herkästi myyntiin. Tavaran kierron taustalla on myös enenevissä määrin tiedostavaa kierrätysajattelua.

– Kirppispöydille kasataan nykyään todella hyvää ja laadukasta tavaraa, joka ei uutta häpeä, Palokoski sanoo.

Syrjänen ja Palokoski itse ovat kirppisharrastajia, ja myös Amalian Aarreaittaa pidetään ainakin osittain harrastuspohjalta. Toiminimi on Syrjäsen, mutta kirppiksen pyörittämiseen osallistuu koko perhe pojista miniöihin. Taustavoimia tarvitaankin, sillä uusi kirpputori on auki joka päivä paitsi maanantaina, eikä se edes ole yrittäjän varsinainen leipäpuu.

Myös asiakkaat ovat usein kirppisharrastajia, jotka kiertävät mielellään useita kirpputoreja samana päivänä.

– Siksi on pelkästään hyvä, että Loimaalta löytyy taas useita kirppiksiä, Syrjänen arvioi.