”Ei se auta, kun rakettia tulee niskaan” – myös Loimaalla rukoiltiin rauhan puolesta

0
Jussi Kammonen ja Liisa Salminen halusivat osoittaa tukeaan Ukrainalle osallistumalla Kaupunginkirkossa järjestettyyn rukoushetkeen rauhan puolesta. He toivovat, että järki voittaisi pian.

– Mitä muutakaan voi tehdä, Liisa Salminen ja Jussi Kammonen sanovat.

He saapuivat Loimaan seurakunnan torstai-iltana järjestämään rukoushetkeen rauhan puolesta.

Aamun uutiset olivat kertoneet Venäjän hyökänneen Ukrainaan ja tilanne sai heidät tuntemaan sympatiaa Ukrainaa kohtaan.

– Mutta ei se auta, kun rakettia tulee niskaan.

Uutinen hyökkäyksestä oli järkyttänyt myös rukoushetkeen osallistunutta Johanna Tiiriä .

– Tuntuu pahalta ja uskomattomalta. Ei voi muuta tehdä kuin rukoilla.

Päällimmäisenä ajatuksena hänellä oli suru ukrainalaisten puolesta.

– Työpaikallakin on ukrainalaisia ja en osaa edes kuvitella, miten järkyttävältä tilanne tuntuu heistä.

Parikymmentä loimaalaista otti osaa pikapikaa Kaupunginkirkossa järjestettyyn tilaisuuteen. Samanlainen tuen osoitus järjestettiin torstaina myös monissa muissa maan evankelis-luterilaisissa seurakunnissa. Kirkon piispat rohkaisivat tähän torstai-aamun viestissään, kun uutiset kertoivat hyökkäyksestä.

Kirkoissa sai hiljentyä, rukoilla ja sytyttää kynttilän rauhan puolesta.

– Tilaisuus tuli yllättäin, mutta niin tuli tilaisuuden syykin, vs. kirkkoherra Ari Pääkkönen sanoi ja toivotti osallistujat tervetulleiksi myös jäämään keskustelemaan seurakunnan työntekijöiden kanssa.

Hän totesi, että olemme tottuneet siihen, että sota on jotain kaukana olevaa.

– Että sota on toisissa maanosissa, ja jotain sellaista, jota voimme katsoa televisiosta. Tai sitten sota on kaukana historiassa.

Pitkään aikaan sota ei ole tullut ahdistavan lähelle, Eurooppaan.

Jussi Kammonen pohtii, että välillisesti ja suoraankin tilanne vaikuttaa Suomeenkin, vaikka sota ei olekaan täällä.

Jo pitkän aikaa hän ja Liisa Salminen olivat uutisten perusteella arvelleet, että sota tulee.

– Viime hetkiin saakka uskoin, että järki voittaa, Liisa Salminen sanoo, vaikka kertoo jo ajatelleensa Venäjän presidentin alkuviikon puheesta, ettei Vladimir Putin ole enää tässä maailmassa.

Jussi Kammonen kertoo myös miettineensä hyökkäyksen yhtymäkohtia toisen maailmansodan aikaisen Saksan käytökseen. Silloin muissa maissa havahduttiin vasta, kun Hitler hyökkäsi Puolaan, vaikka Saksa oli sitä ennen jo miehittänyt Itävallan ja Tsekkoslovakiaa.

– Pelottavan kova analogia.

Vieläkin järjen voittoa pitää toivoa ja rukoilla, he toteavat ja surevat sekä Ukrainan että Venäjän kansan kovaa kohtaloa.

Jussi Kammonen myöntää, että hänen salainen toiveensa onkin, että Venäjän kansa herää.