Tänään 17. helmikuuta vietetään kansainvälistä satunnaisten kilttien tekojen päivää, eli tänään voi osoittaa entistä ahkerammin toisia kohtaan kiltteyttä.
Joskus olen miettinyt, että kaikenlaisia päiviä sitä onkin olemassa, mutta ehkä niiden tarkoitus on todella muistuttaa meitä tärkeistä asioista. Päivän on tarkoitus saada ihmiset parantamaan maailmaa ja luomaan hyvinvointia ympärilleen satunnaisilla hyväntahdon osoituksilla.
Filosofian piiristä tutun etiikan eli moraalietikan parissa hyvyydellä on iso merkitys ihmisen itsensä ja yhteisön kannalta. Suomalaisista filosofeista aihetta on tutkinut paljon filosofian tohtori Frank Martela. Hän on vahvasti sitä mieltä, että muiden auttaminen lisää omaa hyvää oloa, koska se lisää omaa merkityksellisyyttämme. Muiden auttaminen ja yhteisön pelisäännöillä toimiminen edesauttavat hänen mukaansa luomaan paremman maailman, jossa mahdollisimman monella olisi parempi olla.
Itsekin sain yksi päivä kiireissäni kohdata kilttejä tekoja ihmisiltä, jotka pysähtyivät auttamaan minua jäätyäni autoni kanssa jumiin keskelle maantietä Loimaan maaseudulla. Ensin pysähtyi eräs mies kysymään, tarvitsenko apua. Hän tunnisti autoni ongelman, mutta sopiva työkalu puuttui häneltäkin. Sitten soitin sukua apuun, mutta virkavalta ehti paikalle ensin. He tarjosivat minulle apua nopeasti. Se oli lekanheilautus takapyörään. Matkanteko jatkui, kun takarengas liikkui taas.
Kyllä tuli hyvä mieli tällaisesta kiltteydestä. Kun kiitin auttajiani, niin näin myös heidän silmissään iloa.
EHKÄ SANA kiltti kuulostaa vielä suomen kielessä oudolta. Sen leima pyörii usein kiltin tytön stigman ympärillä, ja voi kuulostaa jopa heikkoudelta olla kiltti ihminen. Englannin kielessä sanaa kind käytetään paljon yleisemmin, ja sillä kehutaan ihmisten hyvyyttä ja pieniä kivoja tekoja.
Minun mielestäni kiltteys on rohkeutta ja hyvyyttä, mutta hyvän itsetunnon omaava ihminen osaa vetää rajat sen suhteen, kuinka paljon muita auttaa.
Liiallisessa auttamisessa tosiaan on hyväkin pitää rajat, ja jos itse on uupunut elämässään, sitä vähemmän pystyy ehkä muille antamaan. Eräs ystäväni kerran sanoi, että jos joku auttaa toista kaikessa, niin silloin ei kunnioita autettavan kykyä pärjätä tässä maailmassa. Ja se voi myös viedä auttajan voimavarat. Näin varmasti voi käydäkin, jos rajoja on vaikea tunnistaa ja vetää.
Satunnaiset kiltit teot kuulostavat mielestäni erinomaiselta idealta osana arkea. Ne eivät tee auttajasta uhrautuvaa marttyyriä tai uuvuta loppuun. Pienet, hyvät teot myös minun mielestäni parantavat maailmaa. Ja niitä voivat kaikki tehdä kaikille. Avunkohteiden ei tarvitse olla pelkästään osa kärsimyskuvastoa, vaan sellainen voi olla vaikkapa se vielä paremmin menestyvä kollegasi tai naapurisi.
Marianne Rovio