Markan muisto elää vahvana – 20-vuotias euro ei vaan ole sama

0
Muistatko tämän kympin? Kuka komeilikaan kuvan setelin toisella puolella?

– Missä olit, kun eurot etenivät maksuliikenteeseen, ja markat menivät menojaan?

– Ööö. Varmaan kaupassa. Että pääsi heti kokeilemaan.

Pyysimme lukijoita muistelemaan aikaa 20 vuotta sitten. Ajatukseen euron tulosta oli silloin jo totuteltu vähitellen. Tuotteiden hintatiedoissa elivät euro- ja markkahinta rinnakkain, ja kun piti lopullisesti alkaa ymmärtää uuden rahayksikön arvo, syntyi käsite mummonmarkka.

Tilipussin palkkasumma näytti euroina naurettavan pieneltä (näyttää se vieläkin). Kutosen kertotaulua käytettiin ehkä enemmän kuin koskaan.

Moni sanonta penninvenytyksestä tarkan markan talouteen kummittelee edelleen mietelauseissa – sentinvenyttäjiäkin silti jo on ja euro bitcoinin alku. Ajat muuttuvat.

LUKIJAT kertovat, miltä rahan vaihto tuntui, ja suoranaisesti, miltä se maistui. Ainakin strösselijäätelöltä! Markan muisto elää yhä vahvana. Jollain muuntokerroinkin.

– Edelleen tulee euron ja markan välinen muuntokerroin (5,94573) selkärangasta sitä kysyttäessä – Jalosen Heli sai sen taottua Alastaron yläasteella tuolloin melko tehokkaasti päähän, eräs vastaaja paljastaa. Toiselle jäivät markka-ajan setelit mieleen erityisen juhlavina ja hienoina.

– Setelit olivat markka-aikana hienoja. Oli komeaa, kun suurina juhlapäivinä ja syntymäpäivinä sai mummuilta ja papoilta setelin. Oikein suurina juhlapäivinä, kuten ylioppilasjuhla, sai kolme satasen seteliä. Silloin oli kyllä upporikas olo! Rippijuhlissa taisin saada 150 markkaa. Tavallisena syntymäpäivänä 50 markkaa. Toisessa mummulassa käydessä papan eläessä pappa antoi aina lähtiessä viiden markan setelin. Antaessaan sen hän sanoi, että osta tällä vaikka strösselijäätelö. Se oli pehmistuutti, jossa oli paljon nonparelleja. Jäätelö maistui erityisen hyvältä, koska oli papan antamalla rahalla ostettu, nainen muistelee.

MUISTOT MARKASTA voivat olla sananmukaisesti kouriintuntuvia. Tarina ei kerro, millaista menestystä veikkauspeleissä seuraava muistelija on sittemmin saavuttanut, mutta alku oli lupaava.

– Notkuimme poikaporukalla kerrostalon pihassa 1980-luvun alussa. Oltiin alle 10-vuotiaita. Naapurin mies käveli parkkipaikalta, pysähtyi kohdallani, työnsi suljetun nyrkin eteeni ja sanoi: ”Jos arvaat, mitä nyrkin sisällä on, saat sen.”

Aivoni raksuttivat hetken ja sitten vastasin: ”Markka.”

Mies hymyili, laittoi kolikon käteeni ja marssi sisään.

Muut pojat ihmettelivät, miten olin osannut arvata. Päivittelivät kohtuutonta tuuria.

Ei se minun mielestäni kuitenkaan tuuria ollut. Eihän se voinut olla mikään muu, ei enempää eikä vähempää kuin markka. Siitä saakka olen luottanut matematiikkaan ja varsinkin todennäköisyyteen.

TOISELLE pikkupojalle markka oli makea juttu.

– Markka-ajasta pikkupoikana on jäänyt mieleen pari asiaa, joista usein kerron nuoremmille. Yhdellä markalla sai aikanaan kolme hillomunkkia ja pullon – oliko nyt sitruunasoodaa. Sehän oli pikkupojalle makea juttu. Nallekarkit (irtokarkkeja) maksoivat pennin kappale.

Kun rahayksikkö vaihtui, tuli eteen myös tilanteita, joissa asiakas maksoi markoilla, mutta sai vaihtorahat takaisin uutena rahana. Kas siinäpä pulma, jossa tekniikka tuli onneksi vastaan.

– Olin siirtymän koittaessa töissä paikallisessa ravintolassa ja otin vastaan markat ja annoin vaihtorahoina euroja. Apuna minulla oli erityinen laskuri, jolla saattoi tarkistaa vaihtorahan määrän euroina. Jännittävää oli ja tuntui tärkeältä olla mukana konkreettisesti vaihtamassa Suomea eurovaluuttaan.

VAAN PITÄÄKÖ tässä nyt lompakkokin vaihtaa uuteen, muistaa yksi vastaaja pohtineensa.

– Muistan, miten eurojen tullessa jotkut huolestuivat, että menee lompakkokin vaihtoon. Eurosetelithän olivat ainakin jotkut kooltaan isompia kuin markat. Minä pidin isän vanhan lompsan, johon toden totta piti eurot taittaa ainakin kertaalleen.

Nyt ei olisi väliä, vaikka tulisi minkä kokoiset setelit, niin harvoin tulee käteistä enää nostettua tai saatua. Pankki- ja luottokortit kun kulkevat puhelimen kannessakin.

Se käsityönä tehty lompsa on muuten ollut hintansa joka markan väärti ja on vielä tallessa ja ehjäkin. Mistä sitä tietää, vaikka käteinen olisi joskus taas muotia…

Tarravalokuvista rahapussin yhdessä läpässä ei kyllä enää tunnista kenen nyt jo keski-ikäisistä mukuloista koulukuvat siinä onkaan.

MARKAT TUNSI edestä ja takaa, mutta miten sitten nämä eurot. Eihän ne edes esitä mitään, mietiskelee seuraava muistelija.

– Päähänpistosta keräsin talteen markkoja ja pennejä ennen euroon siirtymistä. En kylläkään sen takia, että olisin ajatellut niitä joskus tarvittavan. Olihan niitäkin puheita täälläkin ilmassa, että eurostoliitto kyllä kaatuu ja sen kaaoksen varalta on hyvä olla markkoja. Joopa joo. En ole koskaan ollut kiintynyt rahaan, siis seteleihin tai kolikoihin, mutta eurot liikauttavat sisintä vielä vähemmän. Minulla ei ole hajuakaan, mitä kuvia niissä on tai kuvaavatko niiden värit jotain. Markkoja sentään tuli tutkittua ihan jo kuvina ja väreinä. Harvoin enää jaksan katsoa esimerkiksi eurokolikoiden taakse, että minkä maan symbolit niissä on.

RAHOILLE VOISI hyvin pitää kauneuskilpailuja. Markka on kovaa valuuttaa ainakin kolikkokisassa seuraavan vastaajan mielestä.

– Kympin kolikko voittaa kaksieurosen kauneuskilpailussa mennen tullen. Toivottavasti joku muukin on samaa mieltä, että eurot tuntuvat kyllä vähän leikkirahalta, sellaisilta muovisilta ja kirkkaissa väreissään jotenkin epäsuomalaisiltakin. Kun tästä sanoin kerran, kaveri muistutti, että viisisatanen vasta kirkas oli markkoina. Haaleanvärisiä linnoja (20 markkaa) lähinnä käsitelleenä en sitä muistanut. Kun 10 markan kolikko aikoinaan tuli, muistan ajatelleeni, että raha voi olla näinkin kaunis. Siinähän oli kahta metallia samassa kolikossa.

SEURAAVANKIN muistelijan mietteet vievät menneeseen markka-aikaan. Kympin setelin hän muistaa taivutellun hiirenkorville. Kas näin se kävi:

– Kun olin pieni, isoäitini käski minun etsiä kymmenen markan setelistä hiiren. Kääntelin seteliä ja etsin pitkään. En löytynyt. ”Tuossahan se on”, isoäitini sanoi. Hän taittoi setelin kahtia Paasikiven korvan posken puolelta ja käänsi sen niin, että korva oli ylöspäin. Ja siinä se tosiaan oli ja on vieläkin. Tarkista vaikka, jos sinulla on vanha kymmenen markan seteli, etkä pelkää hiiriä.

TARINA päättyy toiveeseen: oma valuutta takaisin!

– Markka-aikaiset rahat olivat paljon kivampia kuin eurosetelit ja kolikot. Monikin vanha ihminen sekoili heti, kun tuli eurot. Annettiin liikaa rahaa kaupoissa ynnä muuta, ja jos oli tilillä säästöjä, niin sanoivat, että euro söi säästöt. Vaikka siellä oli rahaa yhtä paljon kuin ennenkin. Itsenäisellä valtiolla kuten Suomella pitäisi myös olla oma valuutta.

Markka takaisin?

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän