Minna Nenonen haluaa tuoda Reserviläisliiton lähemmäs kenttää

0
Reserviläisliitto on saanut tänä vuonna ennätysmäärän uusia jäseniä. Alkuvuodesta liittyjiä on ollut jo yli 800. Tuore toiminnanjohtaja Minna Nenonen sanoo etenkin Ukrainan ja Venäjän välisen kriisin vaikuttaneen maanpuolustusinnokkuuteen.

ORIPÄÄ, SALO Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Reserviläisliitto on jo useamman vuoden pyrkinyt nykyaikaistamaan profiiliaan ja toimintaansa. Elokuun alussa liiton ensimmäiseksi naistoiminnanjohtajaksi valittu oripääläistaustainen Minna Nenonen, 43, sanookin, että vanha mielikuva herrakerhomaisesta ja kampaviinereitä syövästä liiton johdosta on mennyttä aikaa.

– Esimerkiksi naisia on tullut koko ajan lisää jäseniksi ja mukaan päättäviin elimiin, hän toteaa.

Kiitoksensa uudistuksesta hän lähettää puheenjohtaja Ilpo Pohjolalle, joka jakaa tehtäviä avarakatseisesti sukupuoleen katsomatta.

Viisivuotiskaudeksi valittu Nenonen puolestaan on asettanut omaksi tavoitteekseen tuoda liittoa lähemmäs kenttää.

– Paikallistason toiminta on minun sydämeni asia, sillä olen itse toiminut siellä 20 vuotta, edelleen Oripään Reservialiupseerien jäsenenä vaikuttava Nenonen sanoo.

Valinta toiminnanjohtajaksi oli hänelle paitsi unelmien täyttymys myös uran kohokohta. Siirtyminen järjestön päätöksiä tekevistä paikallis-, piiri- ja hallitustasoilta toimeenpanopuolelle on kuitenkin ollut opettelua.

– Itselle on täytynyt myöntää, että sisäänajo kestää oman aikansa ja sitä on jaksettava tehdä.

Käytännössä toiminnanjohtajan työ sisältää Reserviläisliiton toimiston johtamista, operatiivisten asioiden hoitamista sekä niiden jalkauttamista hallituksen tekemien päätösten mukaisesti. Myös edunvalvontatyö on tärkeää.

KIRISTYNYT tilanne Ukrainan jaVenäjän välillä on näkynyt Reserviläisliiton jäsenmäärän huimana kasvuna ja samalla keski-iän tippumisena. Nenonen sanoo ihmisten heränneen jo vuonna 2014, kun Venäjä miehitti Ukrainalle kuuluneen Krimin autonomisen tasavallan.

– Heti seuraavana vuotena oli nähtävissä, että meidän jäsenmäärämme alkoi kasvaa, mutta tänä vuonna se on noussut ihan ennätyslukemiin. Vuoden alusta uusia jäseniä on tullut jo yli 800.

Nenonen sanookin olevansa ylpeä suomalaisista, jotka ovat kriisin tullen valmiita puolustamaan isänmaataan.

Vaikka reserviläisten keskuudessa suosituin toimintamuoto on edelleen ammunta, hän muistuttaa, että tämän päivän sodankäynti on erilaista kuin ennen.

– Enää eivät tankit vyöry ensimmäisinä rajan yli vaan sitä ennen on jo pitkään käytetty muita keinoja luoda epäjärjestystä ja hajottaa yhteiskunnan hallintoa.

Nenosen mukaan kaaosta pyritään tuottamaan esimerkiksi julkaisemalla valeuutisia, tekemällä kyberhyökkäyksiä pankkiliikenteeseen tai aiheuttamalla häiriötä veden- ja sähkönjakeluun.

OMAN maanpuolustuskipinänsä Minna Nenonen sai jo pienenä tyttönä, kun hän kulki Karjalasta kotoisin olleiden isovanhempiensa mukana Oripään sotaveteraanien ja -invalidien reissuilla.

– Evakkoisovanhempien tausta ja heidän maatilallaan vietetty aika on varmasti vaikuttanut maanpuolustusajatteluuni, hän pohtii.

Astuessaan armeijan harmaisiin vuonna 1999 hän ei kuitenkaan osannut kuvitella, mihin polku tulisi lopulta johtamaan. Hän sanoo silloin haaveilleensa sotilasurasta, mutta kesken jääneet lukio-opinnot olivat asia, jonka kantahenkilökunta kehotti hoitamaan päätökseensä. Kun Nenonen vuoden päästä astui siviiliin kersantin natsojen kera, hän päätti hoitaa vuonna 1994 alkaneet opinnot loppuun.

– Sain Loimaan lukiosta ylioppilaslakin viimein joulukuussa 2001.

Sittemmin opintoja on tullut jatkettua ja Nenonen on kouluttautunut liiketalouden merkonomiksi, maaseutuyrittäjäksi sekä liiketalouden ja markkinoinnin tradenomiksi. Lisäksi hän on suorittanut, yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon.

YKSI merkittävimmistä vaiheista Minna Nenosen elämänpolulla on ollut, kun hän työskenteli kahdeksan vuotta Alastaro Golfin toiminnanjohtajana. Yhteistyö alkoi, kun paikan toimitusjohtaja Markku Mäkitalo myi Nenoselle yhden osakkeen klubi-illassa.

– Siitä se sitten lähti, hän nauraa ja sanoo Mäkitalolla olleen todella suuri rooli hänen opettaessaan Nenoselle niin pitkäjänteisyyttä, periksiantamattomuutta, liiketoiminnan perusteita kuin jämäkkyyttäkin.

Vuonna 2018 Nenonen siirtyi Lounais-Suomen maanpuolustuspiiriin ensin koulutussihteeriksi ja vuonna 2020 valmiuspäälliköksi. Tarkoitus ei ollut hakeutua vähään aikaan muihin tehtäviin, mutta Reserviläisliiton toiminnanjohtajan paikka oli kerran elämässä tilaisuus, johon oli pakko tarttua.

– Nelikymppisenä koin, että olen sopivassa iässä ja aktiivisimmillani. Siksi hain paikkaa.

Vaikka viisivuotiskausi on vasta aluillaan, Nenonen pohtii jo tulevaa. Hän uskoo, että jatkopesti on mahdollinen, jos työnsä hoitaa mallikkaasti. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että kymmenen vuotta liiton johdossa on riittävä aika.

Sen jälkeen Salossa puolisonsa kanssa asuvaa Nenosta tullaan todennäköisesti näkemään enemmän Oripään maatilallaan, josta on tehty vanhempien kanssa jo osittainen sukupolvenvaihdoskin.

– Vaikka siitä ei tule ehkä pääelinkeinoa, minulla on kuitenkin halu kehittää toimintaa. Lisäksi yrittäminen kiinnostaa laajemminkin.