Mökköisten notkahtanut silta korvataan uudella aikaisintaan vuonna 2023

0
Heimo Mäkelä asuu Niinijokea pitkin mitattuna kilometrin päässä Mökköisten sillasta. Keväällä 2020 veneillessään hän huomasi sillan yhden puuparrun pettäneen ja ilmoitti asiasta viranomaisille. Mäkelä sanoo, että sillalla riittää yllättävän paljon liikennettä varsinkin kesäisin.

LOIMAA/YLHÄINEN Mökköisten puusilta korvataan uudella aikaisintaan ensi vuonna, Varsinais-Suomen Ely-keskuksen siltainsinööri Ari Salo ja projektipäällikkö Sakari Hurskainen arvioivat.

Mökköisten silta ylittää Niinijoen Auvaistentiellä Ylhäisissä. Sen korvaamiseen tähtäävän tiesuunnitelman tekeminen on jo alkanut. Rakennesuunnitelmien laatiminen alkaa piakkoin. Vuonna 1965 valmistuneen puusillan tilalle rakennetaan todennäköisesti jonkin verran nykyistä leveämpi teräsbetonisilta.

– Tämä vuosi menee kuitenkin sillan suunnitelmien laatimiseen ja tarvittavien lupien hankkimiseen, Hurskainen korostaa.

– Uuden sillan rakentaminen pitää myös sovittaa budjettiin ja ohjelmaan. Teräsbetonisilta ei ole ihan edullinen, Salokin väljentää aikataulua.

MÖKKÖISTEN silta on ollut ongelmallinen jo jonkin aikaa. Se on heikossa kunnossa. Sillan kannen alla oleva poikittaisparru on murtunut, mikä on aiheuttanut notkahduksen.

Huonokuntoiselle sillalle on asetettu viiden tonnin painorajoitus. Se on vähän tiellä, jota pitkin kuljetetaan tavaraa maatiloille ja niiltä pois. Käytännössä raskaat kuljetukset on jouduttu jo jonkin aikaa tekemään kiertoteitä pitkin.

– Mökköisten sillan kaltaiselle puusillalle on todella vaikea laskea ja asettaa tarkkaa painorajoitusta. Tärkeintä on varmistaa, ettei sillalla satu vahinkoa, Salo sanoo.

Ely-keskuksen projektipäällikkö Sakari Hurskainen puolestaan kertoo, että Loimaalta oltiin häneen yhteydessä heti, kun kuulutus tiesuunnitelman aloittamisesta joulukuussa julkaistiin. Vanhaan puusiltaan ja painorajoitukseen liittyvistä ongelmista haluttiin puhua.

Heikkokuntoisia, painorajoitettuja siltoja on Suomessa kuitenkin paljon, rahaa ja tekijäresursseja sen sijaan ei. Tämä yhtälö koettelee erityisesti teitä, joilla liikenne on vähäistä.

KUN MÖKKÖISTEN silta korvataan uudella, töiden ajaksi ei rakenneta väliaikaissiltaa, vaan liikenne ohjataan kiertoteille.

Kiertotiejärjestelyistä kerrotaan yleisötilaisuudessa jo tänä keväänä tai alkukesästä. Samalla kuullaan alueen asukkaiden ja tien käyttäjien näkemykset kiertotiesuunnitelmista ja tulevista järjestelyistä.

– Koska Loimaan seudulla esiintyy suojeltua vuollejokisimpukkaa, lähetämme sukeltajan tutkimaan, löytyykö sitä purettavan puusillan kohdalta. Jos löytyy, vuollejokisimpukat siirretään toisaalle samaan vesistöön ennen sillan purkamista, Hurskainen kertoo.