Kolme henkilöä hakee Oripään sosiaalijohtajaksi

0

ORIPÄÄN kunnan sosiaalijohtajan virkaan haki määräaikaan mennessä neljä henkilöä, kun hakuaika päättyi tiistaina.
Virkaan hakivat YTM, KM Tiina Laakso Loimaalta; FM, YTM Jussi Mattila Kaarinasta; YTM Maria Tavasti Liedosta ja YTM Riikka Jokela, jonka hakemuksesta ei ilmennyt asuinpaikkaa. Myöhemmin Jussi Mattila veti hakemuksensa pois.
Oripään kunnanjohtaja Timo Tolppanen kertoo, että kaikki hakijat kutsutaan haastatteluun, joka järjestetään ensi viikon maanantaina. Kunnanhallitus saa esityksen uudesta sosiaalijohtajasta siitä viikon kuluttua, 21. päivä helmikuuta.
Sosiaalijohtajan valitsee kunnanvaltuusto. Tolppanen kertoo, että valtuuston seuraava kokous on merkitty maaliskuun lopulle, mutta hän arvioi, että valtuusto saattaa kokoontua sitä ennen päättämään sosiaalijohtajan valinnasta.

Oripään kunnanhallitus on jo aiemmin valinnut sosiaalijohtajan haastattelutyöryhmään valtuuston puheenjohtajan Matti Kulmasen (kok./sit.), hallituksen puheenjohtajan Anne-Mari Kaarron (kesk.), sosiaalilautakunnan puheenjohtajan Mika Niemisen (kesk.), hallituksen jäsenen Asmo Mikkolan (ps.), kunnanjohtaja Timo Tolppasen ja henkilöstön edustajana sosiaalilautakunnan sihteerin Satu Rintalan.
Hallitus päätti samalla, että sosiaalijohtajan kokonaispalkka on 5 070 euroa kuussa.
Sosiaalijohtajan virka tuli Oripäässä avoimeksi sen jälkeen, kun tehtäviä aiemmin hoitanut Heli Kaskiluoto oli irtisanoutunut virasta.

Juttua on muokattu ke klo 13.07: hakijoista Jussi Mattila on vetänyt hakemuksensa pois, joten sosiaalijohtajan virkaa hakee enää kolme henkilöä.