Oripään uutta teknistä johtajaa kiehtoo työn laaja-alaisuus

0
Oripään tekninen johtaja Miika Hämäläinen pitää tiedottamista tärkeänä osana niin omaa tehtäväänsä kuin ylipäätään rakentamista. Hänen mukaansa tiedottaminen helpottaa ja rauhoittaa monia asioita, kun ihmiset tietävät, mitä heidän ympäristössään tapahtuu.

ORIPÄÄ Turkulainen Miika Hämäläinen aloitti Oripään kunnan teknisenä johtajana tämän vuoden alussa.

Hän siirtyi Oripäähän maansiirto- ja maanrakennuspalveluja tuottavasta Resolum oy:stä, jossa hän oli työskennellyt työpäällikön tehtävissä pari vuotta.

– Olen ihmisenä sellainen, että on kiva haastaa itseä ja mennä, hän perustelee hakeutumistaan Oripäähän.

Teknisen johtajan virkaa Hämäläinen pitää itsensä näköisenä työnä. Hänen huomionsa kiinnitti hakuilmoituksessa muun muassa se, että Oripäässä teknistä johtajaa odottaa teknisen organisaation uudistaminen. Hänellä on vastaavaa kokemusta uuden organisaation luomisesta aiemmalta työuraltaan.

Hämäläisellä ei ollut ennakkoon sen enempää tietoa Oripäästä kuin sen sijainti.

– Olen kulkenut kantatietä pitkin mummolaan ja poikennut esimerkiksi tankkaamaan paikalliselle huoltoasemalle, hän naurahtaa.

TYÖN PUOLESTA Hämäläinen ei pidä siirtymistään Oripäähän hyppynä tuntemattomaan, ainakaan kokonaan. Hän on aiemmalla työurallaan työskennellyt kaupunki- ja teollisuusympäristön hoitoon ja rakentamiseen keskittyvässä Kuntec oy:ssä seitsemisen vuotta.

– Se on Turun kaupungin omistama yhtiö, joka syntyi, kun kaksi kaupungin liikelaitosta yhdistettiin, hän havainnollistaa ja luonnehtii sitä kautta työskennelleensä käytännössä kuntapuolella.

Olennainen muutos on se, että jatkossa hän istuu neuvotteluissa tilaajan eikä urakoitsijan puolella pöytää. Nyt hän vastaa muun muassa kilpailutuksista ja urakoitsijoiden valinnasta.

– Toki olen urakoissa edelleen mukana esimerkiksi valvomassa.

Teknisenä johtajana Hämäläinen arvioi vahvuudekseen rakentamiseen liittyvät tehtävät. Hänelle ovat aiemmalta työuralta tuttuja etenkin vesi-, viemäri- ja tien rakentamiseen sekä kaukolämmön verkostorakentamiseen ja ylläpitoon kuuluvat työt.

Paljon on uuttakin omaksuttavaa, sillä teknisen johtajan tehtäväalueelle sisältyvät esimerkiksi kunnan kiinteistöt, metsäomaisuus, siivouspalvelut sekä ylläpito, kuten viheralueet sekä katujen ja teiden hiekoitukset ja auraukset. Perehtymistä vaatii muun muassa se, mitä kunnan sote-kiinteistöille tapahtuu valtakunnallisen sote-uudistuksen ja hyvinvointialueiden aloittamisen myötä.

Hämäläistä kiehtoo juuri uuden työn ja tehtäväkentän laajuus.

VAPAA-AJALLAAN Hämäläinen pelaa salibandya FBC Turun riveissä miesten ykkösdivisioonassa.

– Se on jääkiekon Mestikseen verrattavissa oleva valtakunnallinen puoliammattilaissarja, jossa saa reissata ympäri Suomea.

Harjoitukset ovat suurin piirtein neljästi viikossa, ja otteluita on yleensä kerran viikossa.

Salibandyharrastuksensa tiimoilta Hämäläinen muistaa aikoinaan pelanneensa myös Oripään Urheilijoita vastaan junnuturnauksessa Turussa.

 

Miika Hämäläinen

Syntynyt vuonna 1990. Vietti lapsuutensa Kaarinassa.

Kouluttautunut rakennusmestariksi (AMK).

Työskennellyt aiemmin Kuntec oy:ssä ja Resolum oy:ssä. Toimi molemmissa yhtiöissä esimiestehtävissä.

Perheeseen kuuluu avopuoliso.

Harrastaa salibandya, golfia ja padelia. Oli aiemmin mukana vapaaehtoistoiminnassa Citynuoret ry:ssä.