PÄÄKIRJOITUS Historian tuomittavina

0
Terve, rauha suloinen! Sota poistu suruinen. Rauha riemun kasvattaa, sota surun aikaansaa (Virsi 587). Rauhan puolesta myös veisattiin rukoushetkessä.

Tämä pääkirjoitus on kirjoitettu perjantaina aamupäivällä. Tilanne Ukrainassa muuttuu joka hetki, mutta moni asia tulee pysymään pitkään mielissämme.

Tyrmistys, järkytys tapahtumista (LL 26.2.). Että tuli sota. Ensin koronapandemia ja vielä tällainenkin. Kohtuuton sotatoimi hyökkäävän maan johdon mielivaltaisten, faktoina itsenäisestä naapurimaasta esittämien väitteiden perusteella. Maailman tämä ja monet muut ”isomman oikeudella” tehdyt teot. Epävarmuus tulevasta maailmassa, jossa yleensä sopimuksin ja yhteistyöllä pyritään vakauteen ja tasavertaisuuteen – rauhan aikaan.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa meihinkin. Joudumme muun muassa miettimään, mikä on tässä tilanteessa meiltä oikein – valtiona, yhteisöinä, yrityksinä, yksilöinä? Joudumme miettimään, mitä vastaisuudessa pitäisi tehdä toisin kuin tähän asti – miten turvata itsemme ja läheisemme?

Joudumme jopa miettimään, mihin voi luottaa. Toivottavasti nuoret jaksavat luottaa ja uskoa tulevaisuuteen.

Me olemme täällä historian tuomittavina. Hyökkääjä, mutta myös muut.

Vanhan sanonnan mukaan totuus on sodan ensimmäinen uhri, mutta ei koskaan ainoa. Nyt jo aiheutuneille ja vielä tuleville uhreille historian tuomio tietenkin on laiha lohtu. Tällaisten tapahtumien jäljet näkyvät vielä sukupolvien päässä, sen me suomalaiset tiedämme.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän