Tällaista on pitkäaikaistyöttömyys – kuusi loimaalaista kertoo tarinansa

0
Arkistokuva: LL Arkisto/Uudenkaupungin Sanomat

Loimaa

Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä on kasvanut koronapandemian alusta alkaen, kertovat työttömyystilastot. Loimaalla pitkäaikaistyöttömiä on vajaat 200, Oripäässä 7 ja Ypäjällä 44. Humppilassa heitä on 45, Punkalaitumella 20 ja Huittisissa 80.

Kuusi pitkään työttömänä ollutta ihmistä kertoo tässä tarinansa omin sanoin. Haastateltavat tavattiin Loimaan kaupungin kuntouttavassa työtoiminnassa.

Jarkko , 38, on viimeksi saanut töitä tuttujen kautta ja veljen jeesaamana. Ammattikoulussa hän aloitti aikoinaan teknisen piirtäjän opinnot, ja töissä hän onkin ollut rakennustyömailla, lähinnä kirvesmiehen apulaisena.

Töiden saantia vaikeuttaa hänen omasta mielestään se, ettei hänellä ole ajokorttia ja kun julkinen liikenne ”on mitä on”, niin töihin on vaikea kulkea.

– Paljon on itsestäkin kiinni. En syytä yhteiskuntaakaan.

Hän viittaa nykyiseen tilanteeseensa syrjäytymisenä ja jäljittää sen alkua kauas kouluaikoihin. Koulukiusaaminen johti jännityksestä johtuviin vaikeisiin päänsärkyihin ja satojen tuntien poissaoloihin koulusta.

– Siihen aikaan päässä oli synkkiäkin ajatuksia. En ajatellut, että mitä sitä pystyisi tekemään, enkä suunnitellut, mitä haluan tai haluaisin. Jokapäiväisestä elämästä tuli ”tyhjän potkimista”.

Aika kului paljolti pelaamalla, ja lopulta ajantajukin hävisi.

– Sitä meni esimerkiksi nukkumaan kun meni. Meni monta vuotta ettei ajankulua edes ajatellut, eikä sitä, että hei, oon kohta sen ja sen ikäinen.

Eräs vaihe elämästä oli sairaan äidin hoitaminen. Syöpä vielä uusiutuikin ja Jarkko auttoi äitiään käymällä kaupassa ja muilla asioilla, kuten apteekissa äitinsä puolesta. Muuhun oli vaikea siihen aikaan keskittyäkään.

– Joskus olin hänen luonaan myöhään illallakin. Hän ei uskaltanut nukkua, kun hän pelkäsi kuolemaa.

Sisaruksiaan hän kiittää, aina on saanut apua.

Kokemaansa koulukiusaamiseen hän on välillä ajatuksissaan palannut ja pohtinut sitä, miten siihen aikoinaan suhtautui ja miten olisi pitänyt suhtautua. Saiko pitkään jatkuneeseen härnäämiseen ja kiusaamiseen ärsyyntyä? Olisiko turtuminen ollut mahdollista?

– Tilanne oli vaikea, oltiin juuri muutettu Turkuun.

– Kiusaaminen on jäänyt nakuttamaan päähän, välttelin ylimääräisiä kontakteja ja oli sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Hänestä tuntuu, että kiusaaminen on vaikuttanut siihenkin, että työltä hän toivoisi itsenäisyyttä ja mahdollisuutta päättää oma arjen rytmi.

– Ei niskaan hengittämistä, kiitos. En halua painostaa itseäni.

– Haluan vaan normaalia elämää. Sitä mitä kaikki muutkin, sosiaalisia kontakteja. Lottovoittokin käy, hän virnistää.

Kaikille muille hän haluaa muistuttaa, että on paljon ihmisiä, joilla ei mene välttämättä yhtä hyvin kuin muilla. Monien käsitykset alkoholisti-työttömistä ovat vääriä, hän sanoo myös.

– Minäkään en ole alkoholia käyttänyt koskaan. Tupakkia menee kyllä.

Kuudesta haastatellusta yksi nimeää työmaiden kostean kulttuurin vaikuttaneen elämäntilanteeseensa.

– Tehdastöitä, metsäalan töitä, raksalla, Kai , 58, luettelee.

Kun käymme läpi hänen eri puolilla Suomea sijainneita työpaikkojaan, ja sitä millaista niillä oli, hän muistaa, miten töitä tehtiin humalassa ja vähintään krapulassa.

– Kaikkialla juotiin, vielä 2000-luvun alussakin työmailla oli tapana juopotella.

Siitä seurasi likeltä piti -tilanteita, joissa oli joskus hengenlähtökin lähellä. 1990-luvun lamakin nousee esiin puheissa, se muutti monen elämää.

Värikäs elämäntarina on kiinnittänyt monen huomion. Osan lapsuuttaan hän vietti perheryhmäkodissa, kun kotona oli mahdoton elää.

– Talo oli täynnä juoppoja. Näin kun mutsi hakattiin halvaantuneeksi, hän muistaa ja puistelee päätään.

Hän sanoo suoraan, että yksi rikos on elämässä takana, pahoinpitely vuodelta 1982. Ja sanoo senkin, että juopottelukin olisi saanut jäädä kokematta, samoin huumeet.

– Koska niistä ei hyödy mitään, hän selittää painokkaasti ja neuvoo, että älkää tehkö kuten minä tein, vaan kuten minä sanon.

Kymmenisen vuotta sitten hän oli lopulta päihdehuollossa ja vuonna 2016 löytyi puoliso. Pariskunta muutti ympäri Suomea työn perässä.

– Oltiin välillä jossain työväentaloissa vahtimestareina.

Loimaalta vaimo halusi muuttaa lähemmäs lapsiaan pääkaupunkiseudulle, mutta Kai kertoo, että hän jäi koiran kanssa tänne. Autoa hänellä ei ole eikä myöskään ajokorttia.

– En enää jaksanut muuttaa, ainakaan lähiöön kerrostaloon.

Hän toivoo rauhallista elämää ja töitä.

– Jotain ruumiillista työtä, sitä jaksan tehdä, kroppa on kunnossa. Sellaista lumenluontia ja muuta. En oikein hallitse tietokonepuolta.

Autoa hänellä ei ole, eikä ajokorttiakaan.

– Kaupungin pitäisi seuraavaksi järjestää duunia, mutta mitenköhän käy, kun en pääse kulkemaan ja esimerkiksi monet pihanhoidot on yksityistetty.

Elias, 25, olisi halunnut metsäalalle. Se oli hänellä yhteishaussa ensimmäisenä vaihtoehtona, mutta tie ammattiopintoihin aukesi autoalalle.

– Se oli minulla viimeinen vaihtoehto, hän sanoo nyt vuosia myöhemmin.

Autopuolta hän ehti suorittaa jo kolme vuotta, mutta neljännellä vuodella opinnot tyssäsivät. Samaan aikaan hän muutti äitinsä kanssa Loimaalle, tälle puolelle Suomea.

– Ala ei kiinnostanut. Tuli paljon poissaoloja. Kavereiden kanssa tuli hengailtua.

Hän arvelee, että tarkkaavaisuushäiriökin vaikutti opiskeluun. Asioita on sen vuoksi vaikea saada alulle.

Lisäksi kotiin oli helppoa jäädä.

– Vaan jäin.

Silloisesta oppilaitoksesta kyllä soiteltiin ja viestiteltiin.

– Kyllä ne yritti, Elias pohtii.

Lopulta etsivä nuorisotyö silloiselta asuinpaikkakunnalta tavoitti hänet.

– En tiedä istuskelisinko vieläkin kotona ilman heitä. Veikkaan, että saattaisin istuakin.

Nuorisotyön ihmisiä hän kehaisee, että he ovat saaneet hänet hoitamaan asioitaan eteenpäin. Elias arvelee, että yhteyttä voisi jopa jatkaa, vaikka hän nyt kuntouttavassa työtoiminnassa ollessaan on ajatellut, että käy loppuun autopuolen.

– Media-ala kyllä kiinnostaa, video-editointi ja grafiikka. Olen niitä kokeillut.

Kun hän katsoo taaksepäin lähes viisi vuotta kestänyttä työttömyyttään, hän on tullut miettineeksi, että kukaan ei häneltä koulussa kysynyt, että kiinnostaako häntä autoala.

– Tai mikä mua kiinnostaa.

Hän arvelee, että moni muukin nuori on samassa tilanteessa kuin hän. Työssäoppimispaikan hakeminenkaan ei ole opiskelijalle helppoa ja tieto ja kokemukset työelämästä ovat jääneet vähiin, vain lähinnä joidenkin kesätöiden varaan.

– Miten työelämään pääsee ja mistä edes aloittaa.

Myös Niko , 24, pohtii uutta uraa. Ravintola-alalla ei ole hänelle koulutuksesta huolimatta löytynyt töitä ja työttömyyttä on takana jo pitkään.

– Eläinalaa suunnittelin, mutta sille ei ole koulutusta Loimaalla, enkä halua täältä muuttaa pois.

Kissojen ja koirien hoito kiinnostaisi, mutta esimerkiksi oppisopimuskoulutusta hän ei ole miettinyt.

Niko kertoo käyneensä psykologin testeissä, joissa selvitettiin työttömyyden syitä. Käyntien loppumista hän ihmettelee.

– Niitä ei tarjottu enää lisää, hän toteaa ja ei tiedä onko jotain vastaavaa vielä tulossa, kukaan ei ole kertonut.

Nyt hän on tyytyväinen työtoiminnassakin, jossa hän lajittelee tavaroita ja on joskus kassallakin.

– Parempi tämä kuin ei mitään.

Pirkko, 59, on puolestaan ollut jo vuosikymmeniä työelämässä. Töitä on tullut tehtyä niin kotiavustajana, baarissa, lastenhoitajana kuin tehtaassakin. Peräti vuosikymmeniä yhden työnantajan palveluksessa.

Nyt työntekoa rajoittavat sairaudet. Syöpä on käyty läpi, on kulumia. Olkapäätä särkee, rappusia on vaikea kulkea, ja kyykkyyn ei pääse. Kädetkään eivät kestä pitkäaikaista rasitusta.

Kevyttä toimistotyötä hän pystyisi tekemään…

– Mutta kun kirjoitustaitoni ei ole hyvä ja minulta eivät tietokonetyöt onnistu. No sähköpostin pystyn laittamaan.

– ATK-kursseja ei enää ole meidän kaltaisille, mukulathan syntyy suunnilleen läppäri kädessä.

Niinpä hän kysyy suoraan, että kuka ottaa tällaisen töihin.

– En ole varmaan ainoakaan.

Työkokeiluja on vakuutusyhtiön kautta ollut. Loimaalta oli vaikea löytää paikkoja, mutta kolmea hän pääsi kokeilemaan.

– Menin minne otettiin.

Jokaisessa paikassa sairaudet tekivät työlle tenän.

– Lopulta vakuutusyhtiökin lakkasi yrittämästä. Ajattelivat varmaan, että toivoton tapaus.

Kierre on johtanut toimeentulon vaikeutumiseen. Kipujen lisäksi hermoja koettelee rahan niukkuus.

– Töissä ollessa oli hyvä palkka tehtaassa, mutta kun en sitä työtä pystynyt tekemään.

Ruokajonossa ärsyttää, kun ruokakasseja tullaan hakemaan hienoilla autoilla, hienoissa vaatteissa.

– Kun on ihmisiä, jotka oikeesti tarvii niitä kasseja.

Pirkollakin on auto, mutta se on tällä hetkellä seisontavakuutuksessa, kun sitä ei ole varaa käyttää. Sensijaan hän ajaa polkupyörällä kelillä kun kelillä. Viime viikkoina on mennyt taluttamiseksi, kun nastarenkaisiin ei ole rahaa.

– Ne maksavat yli satasen.

– Korona kun pyörii, niin se on tietenkin vaikuttanut alalla. Koko ajan uskoin, että työpaikka löytyy. On itsessä kuitenkin sellaista työteliäisyyttä, Jasmin , 22, pohtii.

Puolitoista vuotta hän ehti olla työttömänä ja juuri kun kuntouttava työtoiminta alkoi, kohdalle osuikin oman alan vakituinen työ. Jasmin on ammatiltaan tarjoilija ja työskentelee nyt Porin prikaatissa varusmiesravintolassa.

Jos viestiä työttömän arjesta pitäisi muille lähettää, hän miettii, että ehkä sanoisi muille olemaan kiitollinen työpaikasta ja pitämään siitä kiinni.

Työtoiminnassa hän käy edelleen, koska sillä saa viikkoon säännöllisyyttä. Ravintola-alan työt kun ovat epäsäännöllisiä.

– Työttömänä oleminen oli helppoa, hän sanoo ja lisää perään, että niinsanotusti helppoa.

Olemista, oleilua, odottamista.

– Tylsää oli kyllä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän