Alastarolla pettymysten viikonloppu

0
Maalinteko oli AU:lle viikonloppuna tervanjuontia. Aleksi Pekonen yritti maalia päällään. (Kuva: Henrik Siiskonen)

Alastaron Urheilijoiden viikonlopun saldo Futsal-Liigassa jäi nollaan sarjapisteeseen. JoSePa:lle viininpunaiset kärsi lauantaina tappion lukemin 1-2 ja sunnuntaina Riemu päihitti AU:n 2-6.

Kyseessä oli liigakauden tärkein viikonloppu, jossa tavoitteena oli varmistaa sarjapaikka liigaan myös ensi kaudelle. Tässä joukkue epäonnistui, ja tipahti sarjataulukossa liigakarsijan paikalle, kun runkosarjaa on jäljellä vielä yhden ottelun verran.

Viikonlopun ottelut tarjosivat eittämättä paikalle saapuneelle yleisölle jännitettävää, mutta tulos jäi piippuun. Alastaro sai kumpaankin otteluun surkean alun, kun vastustaja pääsi molempina päivinä johtoon heti parin ensimmäisen minuutin aikana. Etenkin JoSePa sai tästä inhottavasti taistelutahtoa lauantaina ja sen ei tarvinnut hakea lisäosumia, kun sai keskittyä tiiviiseen puolustuspelaamiseen.

AU sai luotua järkyttävän paljon maalipaikkoja, mutta päätä hakattiin seinään, kun maalipaikka olisi pitänyt konkretisoida tulostaululle. Vastuuta siirreltiin ja palloa syötettiin vielä selvissä vetopaikoissa. Rei Hoda tasoitti JoSePa-ottelun ajassa 25:13. Tässä kohtaa varmasti moni ajatteli, että peli kääntyy kotijoukkueen eduksi, mutta näin ei käynyt. JoSePa sai reilut kymmenen minuuttia myöhemmin kuin varkain maalin erikoistilanteesta. AU:lle jäi vajaat neljä minuuttia aikaa tuoda peli tasoihin, mutta ylivoimapeli ei tuottanut alkuunkaan tulosta. Tuntui, että Alastaro olisi ollut vaarallisempi, jos se ei olisi edes ottanut maalivahtia pois maaliltaan.

Lopputulos oli järkyttävä pettymys, joka meni kyllä syvälle tunteisiin. Paikalla oli koko kauden äänekkäin yleisö, joka jäi tällä kertaa tasaisessa pelissä ilman palkintoa.

Sunnuntaina Riemu karkasi 0-3-johtoasemaan. AU tuli peliin mukaan, kun Tuomas Happonen ja Jani Luoma niittasivat vastaiskuista pallon voimalla pömpeliin. AU-ryhmä sisuuntui kavennuksista ja jokainen uskoi, että täältä tullaan vielä tasoihin ja ohi. Näin ei kuitenkaan käynyt, kun selvä momentum sai ikävän päätöksen. AU-pelaajan avaussyöttö löysi suoraan Riemu-pelaajan jalkaan, joka kiitti lahjasta ampumalla Umbron Henri Saarisen selän taakse. Riemu sai osumasta virtaa ja itseluottamusta, jonka myötä se karkasi numeraalisesti selvään voittoon.

AU:n viikonlopun perisyntejä olivat ne asiat, joihin peli on ennenkin kaatunut kauden aikana. Omiin menee liikaa maaleja erikoistilanteista ja itse luotuja maalipaikkoja ei käytetä läheskään yhtä tehokkaasti kuin vastustajat. Alastaron olisi pitänyt viikonlopun maalipaikoistaan iskeä kymmenisen maalia, mutta nyt loppusaldoksi jäi kolme. Lisäksi henkisesti tärkeät ottelun avausmaalit menevät kerta toisensa jälkeen vastustajan laariin.

Joukkuetta ei voi syyttää asenteen puuttumisesta. Jokainen pelaaja pisti aivan kaikkensa likoon, mutta se ei tällä hetkellä riitä kääntämään tiukkoja pelejä voitoiksi. Joukkue on ansaitusti nyt sillä sijalla sarjataulukossa, kuin se on. Sarjan hännillä olevat JoSePa, AU ja TPK ovat kaikki nyt kolmen pisteen sisällä. Yksi kolmikosta putoaa suoraan, yksi joukkue karsii liigapaikastaan huhtikuussa, ja kolmikon paras selviää ensi kauden liigaan ilman jatkopelejä. Voittamalla viimeisen pelinsä, AU voi nousta turvaan ohi TPK:n. Tulevat kaksi viikkoa töitä tehdään ankarasti tuon tavoitteen eteen. Se on täysin realistinen tavoite, taistelu jatkuu.