KOLUMNI Avun ja tarpeen on kohdattava

0

Haastattelin taannoin ypäjäläistä Taneli Ojalaa, joka oli vienyt ystävänsä Sami Pajuniityn kanssa avustuskuorman Puolaan, lähelle Ukrainan rajaa (LL 19.3.). Jutustelu oli kiireetöntä, sillä samalta päivältä oli peruuntunut toinen lehtikeikka. Ensialkuun keikan peruuntuminen sapetti, sillä sitä oli väännetty kalenteriin tavallista enemmän.
Itseään on kuitenkin syytä muistuttaa, että päälaelleen menneet aikataulut ovat maailman mittakaavassa aika pieni ongelma. Kaikkea ei voi ennalta suunnitella. Ei, vaikka lapsuuden suosikkipohdintoihin kuului, mitä ottaa mukaan, jos joutuisi autiolle saarelle.
Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Esa Mäkinen kiepauttaa (HS 18.3.) kysymyksen autiosaaren varusteista nykyaikaan. Mitä pakkaisit mukaan, jos pakenisit Suomesta ja käytössäsi olisi yksi matkalaukku?
Avustuskuorman toimittanut Taneli Ojala myöntää ensin ajatelleensa, että Ukrainaan lähdetään viemään vaatteita. Hän toteaa jälkeenpäin itsekin ihmetelleensä, miksi vaatteet tuntuivat niin tärkeiltä.
Omana ajattelunani pohdin seuraavaa: onko meidät totutettu auttamaan ihmisiä viemällä pussillinen virttyneitä matkamuistopaitoja Uffin laatikkoon? Toimimmeko niin siksi, että kuteitamme tarvitaan matalan tulotason maissa vai siksi, että pääsisimme niistä itse eroon?
Pistäydyin jutun teossa myös Loimaalla, Metallimiehenkujalla, jossa Alena ja Arsenii järjestelivät autotalliinsa tuotuja avustustarpeita (LL 5.3.). Kakkosluokkalaisen Arseniin tehtävä oli tarkistaa laatikko, johon oli koottu lahjoitettuja hygieniatarvikkeita. Lapsi kävi kaikki sampoo- ja saippuapullot läpi. ”Ei ole mukavaa, jos saa tyhjän pullon.”
Vaateavulle on aikansa ja paikkansa, ja vaatteita Ukrainassakin tarvittiin, ehdottomasti. Ei kuitenkaan määräänsä enempää. Yhteen matkalaukkuun ei paljoa mahdu, mutta yhdellä vaatekerralla pääsee uuden elämän alkuun. Vaatteiden sijaan Ukrainassa oli ensimmäisinä sotaviikkoina valtava pula makuupusseista ja hygieniatarvikkeista. Vastaanottokeskukseksi muutetussa ostoskeskuksessa, jossa Ojala ja Pajuniitty pistäytyivät, ihmiset saattoivat päästä ensi kertaa päiviin lepäämään ja pesulle.
Auttaminen on lähtökohtaisesti aina hyvä asia. Kielessämme on hieno sanapari, pyyteetön apu. Sen ei tarvitse olla rahallista, vaikka pienikin summa auttaa. Pyyteettömän avun ei myöskään tarvitse olla materiaa tai sitä, että majoittaa ukrainalaisperheen luokseen. Ei, vaikka sitäkin Saviseudulla tapahtuu. Hattu päästä kiitoksena kaikille, jotka ovat avanneet kotinsa ovet tulijoille!
Jos kuitenkin ainoa, mitä omastaan pystyy antamaan, on loppuun niistetty saippuapullo tai kaapin perälle jääneet shortsit, on oikeasti käyttökelpoisempaa antaa ymmärrystä ja aikaansa. Ilmaiset hyveet merkitsevät sodan kauheuksia pakeneville mittaamattoman paljon ja ovat aina merkinneet. Myös Suomen omassa sodan ja jälleenrakennuksen historiassa.

Katriina Reijonen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän