Muistelimme juuri ystäväni kanssa omaa lapsuuttamme 80-luvulla ja miten maailmassa elettiin siihen aikaan tietynlaisessa turvallisuuden kuplassa. Ainakin lapsena se tuntui aika lailla turvalliselta ja tasaiselta elämältä.
Elettiinhän silloin toki läpi 90-luvun lama, ja sitten myös kylmän sodan ilmapiirissä vielä 90-luvun alkuun asti, kunnes Neuvostoliitto hajosi. Silti se aika tuntui kuitenkin tavalliselta ja ei niin yllätykselliseltä mahdollisine käänteineen kohti kriisejä.
Nyt tietynlaisesta tavanomaisuuden kuplasta oli kuitenkin herättävä ryminällä ja kaikki ei yhtäkkiä ollutkaan enää samaa pumpulissa kasvamista kuin ennen. Jälkiviisaana on helppoa miettiä, että ennakointia olisi voitu tehdä paremmin ylemmillä tasoilla jo ajat sitten. Virustutkijat olivat esimerkiksi varoittaneet tulevista mahdollisista pandemioista, mutta ne koettiin ilmeisesti myös ylemmällä tasolla kaukaisina uhkina, tavanomaisessa rytmissään elävistä länsimaista. Nopeita ja tehokkaita varautumissuunnitelmia ei ollutkaan tällaisen tilanteen varalle tehtynä varoituksista huolimatta.
Tosin pandemian on sanottu tuovan tärkeitä muutoksia, kuten suuren digitaalisen muutoksen ja etänä toteutuvien palvelujen sekä työskentelyjen mahdollisuuksien avaruuden, josta ei osattu sitä ennen vielä kuvitellakaan käytännössä. Etämahdollisuudet luovat taas uusia mahdollisuuksia yrityksille ja julkisellekin puolelle. Pandemian aikana osa aloista pärjää paremmin, kun toiset taas kärsivät taloudellisia kolhuja pahastikin.
Tuntuu, että maailma saa herätä jatkuvasti pumpulintäytteisestä unestaan uudelleen huomaamaan, miten tulisi varautua uusiin tilanteisiin. Harva olisi uskonut Jugoslavian hajoamissotien jälkeen, että Euroopassa syttyisi sota, mutta sellaisenkin tilanteen jouduimme taas kohtaamaan. Se vaikuttaa elämään ainakin ruoan ja bensan kallistumisena, tietynlaisena turvattomuutena, energiaongelmina ja mahdollisena ruokakriisinä. Jatkuvasti pidentyneet ruokajonot saattavat siis kasvaa entisestään lähitulevaisuuden Suomessakin.
Kotimaisuus ja paikallisuus ovat olleet kasvavia trendejä, ja tämä tilanne saa ehkä ymmärtämään entistä enemmän kotimaisen ruoantuotannon merkityksen. Mielestäni kotimaiset viljelijät eivät ole saaneet aina tarpeeksi arvostusta siitä, miten tärkeä heidän panoksensa on koko maalle. On hienoa, että Suomi on viljoiltaan omavarainen, mutta silti lannoitteiden ja energian kallistuminen vaikuttavat hintoihin. Jälkiviisaana olisi hyvä ajatella, miten kivaa olisi omata omat lannoitevarastot ja omavarainen energiansaanti, jotta pysymme jatkossakin omavaraisina.
Joskus mietin, kuunnellaanko tutkijoita tarpeeksi? Pitäisikö tutkimuksen rahoitukseen panostaa myös enemmän rahaa eikä leikata rahoja siltä saralta? Omavaraisuussuunnitelmaa kai nyt ainakin aletaan viimeistään tutkia entistä paremmin. Olisi hyvä tehdä kunnon arviointeja ja tutkimusta seuraavista poliittisista liikkeistä. Vaikka on varmasti vaikea arvioida sellaistakin asiaa, että onko se Nato meidän turvallisuudelle parasta. Diktaattorien liikkeistä kun ei voi tietää ehkä kukaan, mutta varautumissuunnitelmia muihin asioihin varmasti osattaisiin tehdä.
Marianne Rovio