KOPIT ”Hei sinä harmaahupparinen nuori mies”

0
Kuvituskuva, LL Arkisto

Eskarikokeiluun (LL 22.3.) liittyen: itselläni ei ole juuri nyt kyseisen ikäisiä lapsia, mutta en voi lakata ihmettelemästä, että Loimaalla 60 prosenttia ikäryhmästä joutuu maksamaan varhaiskasvatuksesta, jonka 40 prosenttia ikäryhmästä saa ilmaiseksi. Enimmillään tämä 20 h/vko tarkoittaa 173 euron maksua kuukaudessa, joten ihan pienestä epätasa-arvosta ei ole kyse. Esimerkiksi Turku tarjoaa maksuttomuuden kaikille ikäryhmäläisille riippumatta siitä kuuluuko lapsi kaksivuotisen esiopetuksen ryhmään. Turun kaupungin nettisivuilla kerrotaan, että kuntalaisten tasapuolisen kohtelun vuoksi osittain maksuton varhaiskasvatus taataan kaikille ikäluokkaan kuuluville tasavertaisesti. Loimaalla tällainen tasavertaisuus taitaa olla täysin mahdoton ajatus?

Miksi Loimaalla taaskin näin

Käydessäni Vampulan hautausmaalla yllätyin kun näin että uuden kaivetun haudan multaa oli laitettu vieressä olevan vielä kukkien peittämän hautakummun päälle niin, että osa kukista oli jäänyt mullan alle. Onko tällainen tapa käytössä jossain muuallakin? Toivottavasti ei.

Ihmettelevä ohikulkija

Aino Suomisen kirjoittajavierasjutusta ( LL 21.3.) mieleeni tuli Ladat. Halpuutensa takia se oli hintansa väärtti, joita eri vuosina hankin 3 kappaletta. Käyntiin se tosiaan lähti, oli pakkasta mitä hyvänsä. Ohjaustehostin puuttui, mutta silloin ratti kääntyi, oli sitä tai ei. Haittapuoli oli nopea ruostuminen. Kerran vävypoika pyysi lainata sitä 25 asteen pakkasella käydäkseen Ypäjällä ja sieltä tultuaan hänen kasvonsa olivat hikiset. Se oli niin lämmin, sanoi poika kun kysyin hien syytä. No miksi et vähentänyt lämmitystä kysyin, koetin mutta kun en tiennyt miten.

Taisto Levo

Hei sinä harmaahupparinen nuori mies , joka kirjoittelit mustalla sprei/tussilla su 20.3 mm Satakunnantiellä roskiksiin ja matonpiiskaustelineisiin, sinut on nähty. Käypä putsaamassa ko. paikat.

Keittiön ikkunasta katsellut

Voi pyhä Sylvi, nyt hallituksen ministerit herätkää todellisuuteen! Nyt ei ole tärkeintä fanaattisesti ajaa ilmastonmuutostyön maailmanennätystä, kyllä ihan Euroopan tasokin riittää. Jos ei yhtä puoluetta saada järkiinsä ja Emma Karia hillitsemään intoaan, Suomi on ennennäkemättömässä kriisissä. Velkaa on jo nyt aivan liikaa ja lisää rahaa aiotaan jakaa Eurooppaan, velaksi tietenkin. Sekoitevelvoite on poistettava niin kauaksi aikaa, että kriisi menee ohi. Rahalahjoituksia Etelä-Eurooppaan ei pidä enää antaa. Kotimaan eteen pitää nyt tehdä kaikki voitava, että teollisuus ja tuotanto jauhaisi rahaa valtion kassaan. Turve heti takaisin tuotantoon. Naisviisikko haluaa kokea mielihyvää yliaktiivisesta ilmastopolitiikastaan. Aika kallis hyvä olo tulee. Ja surkeinta, on, että Venäjä vähät välittää mistään ilmastotalkoista. Eivät myöskään Intia ja Kiina. Eli maailman ilmasto ei parane lainkaan. Mutta Suomen talous menee konkurssiin. Nyt ei ole aika leikkiä toisarvoisilla asioilla.

Matti Ojala