Novidalaiset riemuitsivat pitkistä heitoista ja laskuista

0
Jenna Nikkinen, Ansela Uusitalo, Lotta Mäki ja Ella Vuorinen ottivat toisistaan mittaa norsupallossa. Maalia vahti opettaja Kati Jalo.

LOIMAA Novidan opiskelijat viettivät laskiaistiistaita perinteisten lumilajien parissa Kauhanojan hyppyrimäellä. Mikä parasta, yhteistä aikaa päästiin viettämään niinkin perinteisesti, että mukaan voitiin koronarajoitusten lievennettyä kutsua kaikki kynnelle kykenevät.

Maatalousalaa opiskelevat Siiri Ylösmäki ja Eemi Vanhanen sekä logistiikkapuolen Roosa Niinimäki olivat tyytyväisiä osallistujamäärään. Tapahtuma oli avoin muttei pakollinen kaikille Novidan Loimaan yksiköiden opiskelijoille.

Ylösmäki, Vanhanen ja Niinimäki suorittavat tutor-kurssia kartuttaakseen kokemusta yhteisöllisyyden edistämisestä.

– Järjestämme tekemistä koulussa ja pyrimme saamaan opiskelijoiden äänen kuuluviin. Ja saa tästä osaamispisteitäkin, tutor-kolmikko kertoi.

Lähihoitajat Eino Hintsanen, Emilia Hyytiäinen, Emmi Pohjalainen ja Aino Lehtonen tuumasivat ulkoilutapahtuman voittavan koulunpenkillä istumisen.

– On niin nätti sääkin, Emmi Pohjalainen ihasteli auringonpaistetta.

Kohta kaverukset saivat lisää ihasteltavaa, sillä Aino Lehtonen tempaisi itsensä kolmannelle sijalle saappaanheittokisassa ja pokkasi komean pystin. Ensimmäinen yritys jäi kolmeen metriin, toinen kantoi jo toistakymmentä metriä.

– Olen sitä mieltä, että aina täytyy olla harjoittelukierros, lähihoitajaksi kolmatta vuotta opiskeleva Lehtonen kikatti.

Kokkipuolelta lähes ainoana tapahtumaan osallistunut Joona Laaksonen huomasi niin ikään tekniikan merkityksen. Ensimmäisellä kerralla saapas lähti heikosti matkaan.

– Mutta kun tajusi ottaa toisesta päästä kiinni, niin se lensi.

Laaksonen arveli suuntaavansa saappaanheittokisan jälkeen pulkkamäkeen.

– Täytyyhän se koittaa, kun tänne asti on tultu.

Sähköalan opiskelijat Juho Tanhuanpää , Anton Pihlajasaari ja Juuso Pohjonen olivat ensimmäistä kertaa Kauhanojan hyppyrimäellä. He olivat iloisesti yllättyneitä pulkkailun hauskuudesta. Liuku kantoi pitkälle, melkein autotielle asti.

– Norsupalloa voisi koittaa. Lähdeks mukaan, Tanhuanpää tönäisi pulkkailua seurannutta neljättä kaveria. Tämän nyökätessä ja tasalukuisten joukkueiden ollessa kasassa nuoret miehet suuntasivat potkimaan norsu- eli jumppapalloa.