Omatoimikirjasto avataan pian Ypäjällä

0

YPÄJÄLLÄ ja muissa Louna-kirjastoissa otetaan omatoimikirjasto käyttöön 21. maaliskuuta. Samalla Ypäjän kirjaston aukioloajat laajenevat omatoimikirjaston käyttöönoton myötä.
Louna-kirjastojen sopimuksen mukaan omatoimiaika on jokaisessa kirjastossa maanantaista sunnuntaihin klo 7–21, ja maanantaina kokoontunut Ypäjän sivistyslautakunta hyväksyi kyseisen laajennetun aukioloajan.
Sivistyslautakunta oli päättänyt jo aiemmassa kokouksessaan, että uudet palveluajat, jolloin henkilökunta on kirjastossa paikalla, ovat maanantaisin klo 13–19, tiistaista torstaihin klo 10–16 ja perjantaisin klo 13–16. Ypäjän varhaiskasvatus-sivistysjohtaja Sini Lilja kertoo, ettei palveluajoissa ole vähennystä aiempaan, mutta ne painottuvat jatkossa enemmän aamupäiviin.
Alkuviikosta kokoontunut sivistyslautakunta hyväksyi samalla muun muassa omatoimikirjaston käyttösäännöt ja päivitetyt maksut. Omatoimikirjasto on kaikkien käytettävissä, mutta alle 15-vuotiaalle asiakkaalle käyttöoikeuden hakee hänen huoltajansa yhdessä lapsen tai nuoren kanssa. Huoltaja vastaa siitä, että alle 15-vuotias noudattaa omatoimikirjaston käyttösääntöjä.
Louna-kirjastot, johon kuuluvat Ypäjän ohella Tammela, Humppila, Jokioinen ja Forssa, ovat yhteisesti suunnitelleet omatoimikirjastojen käyttöönottoa vuodesta 2020 lähtien. Tammelan kunnankirjastossa on ollut jo aiemmin käytössä omatoimikirjasto.