PÄÄKIRJOITUS Trendin harjalla

0
KUVA LL Arkisto/Somero-lehti

Kiitos palautteesta. Sitä on vuosien varrella tullut useasti Loimaan Lehden sivujen yläreunoissa olevista sitaateista. Niihin lainaamme muusta mediasta bongaamiamme fiksuja tai muuten vain mielenkiintoisia ajatuksia, joita ovat sanoneet ihan tavalliset ihmiset tai esimerkiksi ammattinsa puolesta asioita kommentoivat.

Niitä poimii palstoille toimituksen päivystäjä, joka viime ajat on ollut pääasiassa toimittajamme Anu Salo.

Torstain lehdessä (24.3.) lainasimme Aamulehden päätoimittajaa Jussi Tuulensuuta, joka mietti, mistä saisimme kyvyn tehdä epämiellyttäviä päätöksiä jo ennen pakkoa. Hänen mielestään ilmastonmuutoksen torjumisessa on samankaltaisia piirteitä kuin Venäjän rikoksiin vastaamisessa.

Näin varmasti on – siedämme tai ainakin yritämme sietää monenlaisia asioita pitkään ja vielä pidempään ja jaksamme toivoa, että asiat jotenkin paranisivat ilman juuri minun tai maani tekemiäni dramaattisia muutoksia arjessaan tai ajattelussaan.

Ruoan kulutuksen trendejä esitellyt tutkija kertoo kasvisruoan kulutuksen lisääntyneen ( LL 26.3.). Se on trendi, mutta laskekaapa, miten paljon aiempaa useammin olette viime aikoina kuulleet sanan omavaraisuus ja sen turvaaminen.

Ajattelumme taitaa olla muuttumassa. Sitä ovat esimerkiksi tuottajat ehtineet jo odottaakin.