Paavo Laapottia pyydettiin Yhdysvaltoihin laulamaan

0
Paavo Laapotti laulaa suorassa lähetyksessä perjantaina kello 20.

LOIMAA The Voice of Finland -kisaan osallistuva loimaalainen Paavo Laapotti , 26, sai parisen viikkoa sitten uskomattoman kutsun: hänet pyydettiin laulamaan Los Angelesiin Yhdysvaltoihin. Pyörät lähtivät pyörimään Ääni ratkaisee -osion jälkeen, kun Laapotti oli vetänyt lavalla suuren idolinsa Tenacious D:n Master Exploder -biisin.

– Laitoin siitä linkin kitaristi Kyle Gassin managerille, koska tämä oli kunnianosoitus bändille, Laapotti selostaa ja sanoo, että vastaus tulikin jo parin päivän päästä.

Gass oli niin vaikuttunut Laapotin esityksestä, että hän kutsui tämän Yhdysvaltoihin Trainwreck-bändinsä kiertueavauskeikalle laulamaan. Turnee käynnistyy perjantaina Los Angelesista, ja Laapotti pääsee vetämään kahtena iltana paikallisella klubilla.

Sen verran puulla päähän lyötynä Laapotti on ollut eteen tulleesta tilaisuudesta, ettei hän meinaa vieläkään uskoa sitä todeksi.

– Eihän tällaista pääse kukaan tekemään tai kokemaan. Mutta ei auta kuin mennä näyttämään närhen munat, hän naurahtaa.

ÖRINÄÄKIN voi olla monenlaista. Se voi olla maata tärisyttävän matalaa tai possun vinkumista muistuttavaa kiljumista. Myös kaikkea siltä väliltä. Helppoa se ei kuitenkaan ole, sillä heavy-örinä on tekniikkalaji mitä suurimmassa määrin.

– Äänen pitää lähteä palleasta saakka ja särön muodostua kurkunpään avulla. Näin siihen saa voimaa ja silloin se ei rasita äänihuulia, metallimusiikin elämäänsä Lordin viisuvoiton myötä vuonna 2006 löytänyt Laapotti kertoo.

Hän on harjoitellut heavy-örinää kymmenisen vuotta. Häntä viehättää sen alkukantaisuus, voima ja raakuus. Laapotti pitää örinää hyvänä keinona purkaa kiukkua, samoin kuin metallimusiikkia yleensäkin. Laapotti korostaa kuitenkin, ettei metalli ole pelkkää angstimusiikkia vaan paljon muutakin.

– Se tarjoaa kaiken, mitä elämässä tarvitsee. Se sisältää turpaan vetoa, kauniita melodioita mutta myös hyvää bilemusiikkia, hän luonnehtii ja naurahtaa, että sen voimalla nousee myös rauta.

– Kuntosalilla täytyy saada kiukku päälle, että jaksaa touhuta painojen kanssa. Metallimusiikki auttaa siihenkin.

Hirvikoskella asuva Paavo Laapotti kertoo miettineensä The Voice of Finland -ohjelmaan lähtemistä pitkään, sillä hänen mielestään metalli on ollut siellä aliedustettuna. Lisäksi hän halusi saada uusia kokemuksia ja potkua ammattimuusikkohaaveilleen.

Ohjelman tekeminen kaikkinensa on ollut Laapotin mielestä upea kokemus.

– On ollut todella hienoa päästä vetämään hyvän bändin kanssa isolla lavalla. Samalla on saanut tutustua muihin kisaajiin ja tähtivalmentajiin.

Myös omasta laulamisesta saatu palaute on ollut tervetullutta, sillä Laapotti kertoo olevansa itseoppinut ja harjoittelevansa kotona. Tuomarit eivät ole kuitenkaan löytäneet mitään suurempaa sanottavaa, vaan huomiota on kiinnitetty pikkuseikkoihin.

– Kuulemma lavakarismani on kunnossa ja uskallan myös revitellä, hän kertoo tuomareiden mietteistä.

Eniten häntä on tähän mennessä jännittänyt kenraaliharjoituksissa, ei niinkään tositoimissa.

– En halua stressata liikaa, koska se vaikuttaa esiintymiseen. Yritän ottaa rennosti ja ennen kaikkea pitää hauskaa.

Laapotti sanoo kasvaneensa musiikin parissa, sillä hänen isänsä Reijo on pitkän linjan muusikko ja rockabillymies. Kun Laapotti löysi oma musiikkilajinsa yläasteikäisenä, hän treenasi laulamista lähes kaikki illat. Nykyään hyvä paikka harjoituksille on autossa, jossa ei tarvitse välittää desibeleistä.

– Moni tuntee minut kaupungillakin siitä, että laulan autossa, hän kertoo huvittuneena.

TELEVISION lisäksi Laapotilla on monta muutakin musiikkiin liittyvää rautaa tulessa. Hän toteaakin, ettei muusikko voi enää tehdä vain yhtä juttua vaan projekteja on hyvä olla useita.

Kolmessa bändissä laulajana tai kitaristina vaikuttava Laapotti haaveilee oman levyn julkaisemisesta. Parhaillaan hän kirjoittaa ja säveltää kappaleita, joita hänen melodiseen death metalliin suuntautunut bändinsä aikoo tulevaisuudessa esittää. Ensisinkku on tarkoitus julkaista kesällä ja levy loppuvuodesta. Esiintymisiä hänelle on kertynyt eniten rock- ja metallicovereihin suuntautuneen Poponjetin laulajana. Lisäksi hän soittaa kitaraa melankolista ja atmosfääristä black metallia esittävässä Kuusuossa.

Tulevaisuudessa Laapotti haaveilee pääsevänsä keikkailemaan entistä enemmän, sillä musiikki on se, mikä häntä eniten elämässä viehättää.

– Ei ole mitään parempaa kuin heittää keikkaa.