Pauli Perho lopettaa sikojen pidon – tilan tuotantosuunta vaihtuu

0
Pauli Perho ei aio jäädä murehtimaan, kun viimeiset siat lähtevät tilalta teuraalle. Hänen sikalassaan on sikoja enää kahdella osastolla.

YPÄJÄ/YPÄJÄNKYLÄ Maanviljelijä Pauli Perhon lihasikalasta lähtevät viimeiset porsaat teuraaksi parin viikon sisällä.
Päätös tilan sikatalouden lopettamisesta muhi viljelijän mielessä pitkään, viimeiset kymmenen vuotta. Päätös kypsyi viime heinäkuussa hänen moottoripyöräillessään eteläisessä Suomessa. Perholle valkeni kasvustoja katsellessa, että viljasato jää maassa heikoksi ja sitä myöten kotieläintilojen tarvitseman ostorehun hintaa pomppaa ylös.
Elokuun alussa, kun rehuohra maksoi noin 200 euroa tonnilta, hän irtisanoi sianlihantuotantoa koskevan sopimuksen Snellmanin kanssa. Eläimiä hän päätti pitää niin kauan kuin oman tilan sadosta riittää rehua.
Loka-marraskuussa rehuohratonni oli jo 300 euron huminoissa.
– En arvannut, että tilanne menee näin pahaksi. Kotieläintila ei pysty ostamaan 300 euron ohratonnia, Perho miettii puoli vuotta myöhemmin ja naurahtaa, että hän olisi tehnyt paremman tilin, jos olisi myynyt tilan rehun eikä käyttänyt sitä sikojen ruuaksi.
Myös monien muiden tuotantopanosten, kuten sikojen ruokintaan käytettyjen valkuaisaineita sisältävien tiivisteiden, hinnat ovat nousseet.
– Lihan hinta ei ole noussut samassa suhteessa, viljelijä toteaa lakonisesti.

AGRONOMI Pauli Perho viljelee Ypäjänkylässä kolmannessa polvessa sukutilaa. Hän aloitti itse tilanpidon keväällä 1994, Suomen EU-jäsenyyden kynnyksellä.
Tilalla on omaa peltoa 135 hehtaaria ja 21 hehtaaria vuokramaata päälle. Metsää on 70 hehtaaria. Tähän saakka maatilan talous on muodostunut kahdesta tukijalasta: lihasian kasvatukseen keskittyvästä sikataloudesta sekä heinänsiementen viljelystä ja siihen liittyvästä maatilapakkaamosta.
Aikoinaan Perhon isoisä piti emakko- ja lihasikalaa. Seuraavan sukupolven aikana tilan kotieläintalous hetkellisesti lopetettiin, kunnes vuonna 1982 perustettiin uudelleen 270-paikkainen lihasikala.
Viime vuosina sikalassa on ollut paikkoja 900 eläimelle. Suurimmillaan vuoden 2001 laajennusinvestoinnin jälkeen sikoja oli 1 065.
– Aikoinaan tämä oli iso sikatila. Nyt tämä on sieltä pienimmästä päästä.
Siemenpakkaamon hän luonnehtii lähteneen vuosien saatossa myönteisessä mielessä lapasesta ja sen toiminnan laajentuneen. Suurin osa, yli 80 prosenttia, muodostuu rahtisiementen pakkaamisesta. Sertifioitu siemen päätyy karjatiloille.
Tähän saakka Perhon pelloista puolet on ollut rehuohralla ja toinen puoli siemenviljelyssä.
– Olen myös ostanut rehuohraa koko ajan. Sitä kannatti ostaa ja viljellä heinänsiementä.
Tila olisi voinut pyrkiä omavaraiseksi ja kylvää kaikki pellot rehuohralle, mutta sitä Perho ei pidä järkevänä viljelykierron kannalta. Hänen mukaansa maaperästä huolehtiminen vain korostuu ilmaston lämmetessä.
– Normaalivuotta ei ole oikeastaan enää olemassakaan. Vanhat viljelysysteemit eivät kohta päde, jos haluaa tehdä tulosta.

Perhon tilalta on lähtenyt vuosittain 2750 teurassikaa, noin 260000 kilon verran. Nämä puolivuotiaat siat painavat 130–140 kiloa. Lihasikalassa ne ovat keränneet lihaa luiden ympärille kolmisen kuukautta.

SIKATALOUDEN lopettamisen myötä Perhon maatilan liikevaihdosta lähtee yli puolet.
– Samaan liikevaihtoon en pääse äkkiä takaisin, sillä siemenviljely ja pakkaamotoiminta eivät tällä hetkellä riitä sitä korvaamaan.
Perhon arvion mukaan Suomen sikatalous on ollut viimeiset kymmenen vuotta sellaisessa tilanteessa, jossa tiloilla ei ole liikkumavaraa ollenkaan. Pienetkin vastoinkäymiset voivat kääntää talouden miinukselle.
– Sikatalouden ahdinko on vain syventynyt.
Takavuosina Perho ehti monena vuonna miettiä siinä elokuun tienoilla, että nyt sikalahommat saavat riittää, mutta joulukuussa hän laski, että tästähän tulee vielä rahaa. Tuotannolla eli, vaikka riskit olivat aina olemassa.
– Kyllä tällä on pärjännyt, jos ei tapahdu mitään poikkeamia, ja aina viime kesään saakka tuotanto oli kannattavaa, hän sanoo ja myöntää kuuluneensa kannattavuudella mitattuna niin sanottuun parhaimpaan neljännekseen Suomen sikatilallisista.
Välttämätöntä ylläpitoa lukuun ottamatta tilan sikalainvestoinnit ovat olleet jäissä jo pitkään, viimeiset kahdeksan vuotta. Laajentumissuunnitelmien kulminaatiopiste saavutettiin vuonna 2004, kun Perho kaavaili pikkuserkkunsa kanssa 3000-paikkaisen sikalan rakentamista. Laajennus jäi toteutumatta.
– Laskimme, ettei siitä jää meille muuta kuin työn ilo. Se on yksi parhaita päätöksiä, ettei sitä lähdetty tekemään.

SIANLIHAN tuotannon lopettaminen oli Perholle monen tekijän summa. Kannattavuuden heikkeneminen oli ainoastaan yhtenä syynä. Voidaan ehkä sanoa, että hän sai hiljalleen tarpeekseen kotieläintuotantoon liittyvistä monista riskeistä, kuten eläinten tautiriskistä.
Hän nostaa esille myös kuluttajariskin, jolla hän viittaa siihen, ettei sianlihan tuotannolla ole paras mahdollinen imago kuluttajien silmissä. Hän ei yllättyisi, jos näköpiirissä siintävä ruuan hintojen nousu muuttaisi samalla pysyvämmin kuluttajien osto- ja ruokailutottumuksia kasvispainotteisempaan suuntaan.
Tuottajan sianlihasta saama hinta puolestaan heijastaa Perhon mukaan Suomeen muodostunutta sianlihan ylituotantoa.
– Siinä mielessä tämä on mielekästä lopettaa ja antaa tilaa jollekulle muulle.
Jos sen sijaan kotimainen sianlihan tuotanto ajetaan tai ajautuu alas vallan, Perho uskoo myös ulkomaisen tuontilihan hinnan nousevan, kun kotimaista kilpailua ei ole.

Sioilla on ruoka-aika kello 11.

MAAILMA on ehtinyt muuttua isosti sen jälkeenkin, kun Perho päätti kotieläintalouden lakkauttamisesta viime kesänä. Venäjä aloitti hyökkäyksen Ukrainaan neljä viikkoa sitten, millä on monia vaikutuksia muun muassa pakotteiden myötä myös länsimaiden talouteen.
Viime viikkoina maataloudessa on puhuttanut etenkin lannoitteiden hinnat ja ylipäätään niiden saatavuus. Tätäkin silmälläpitäen Perho katsoo, että sikatalouden lakkauttamispäätös tuli tehtyä oikeaan aikaan.
Hänellä lannoitekustannuksia hillitsee se, että tilalla on vielä tämän kevään toukotöitä varten sianlietettä kolmessa altaassa. Tulevaisuudessa hän aikoo täyttää lietealtaat biokaasulaitoksilta saapuvalla tavaralla.
Keinolannoitettakin tilalla tarvitaan ja Perho sanoo tilanneensa kuorman tammikuussa, jolloin hinta oli hieman alle 600 euroa tonnilta. Samainen lannoitetonni maksoi vielä puolitoista vuotta sitten 180 euroa.
– Nyt tonnihinta on jossain tuhannen euron paikkeilla, jos lannoitetta saa jostain. Tuhannen euron tonnihinnalla pitää viedä taskulaskimeen uudet paristot, jos joku ostaa sillä hinnalla.
Perho uskoo, että tuotantopanosten kallistuminen tulee näkymään myös kuluttajan kukkarossa, mutta määrättömästi esimerkiksi lihan hinta ei voi nousta, koska pian kuluttaja lakkaa sitä yksinkertaisesti ostamasta tai ainakin vähentää olennaisesti.

SIKALAN valot sammuvat pian, mutta se ei tarkoita Perhon tilan loppua, vaan hän vaihtaa tuotantosuuntaa siemenviljelytilaksi ja keskittyy jatkossa entistä enemmän pakkaamotoimintaan.
55-vuotias viljelijä aikoo jatkaa työntekoa kymmenisen vuotta. Itse asiassa hän suunnittelee laajentavansa pakkaamoa ja tuplaavansa, kenties jopa kolminkertaistavansa sen liikevaihdon.
Ensi töikseen hän aikoo siirtää pakkaamon nykyisestä varastohallista alun perin lypsykarjanavetaksi valmistuneisiin tiloihin, jotka hänen isoisänsä rakensi välirauhan kesänä 1940.

 

Fakta

Maatilojen määrä vähenee seudulla

Loimaalla oli maatiloja yhteensä 570 viime vuonna. Tilojen määrä on vähentynyt 15 prosentilla viimeisen kuuden vuoden aikana.
Ypäjällä tiloja oli 127. Hevospitäjässä tilojen määrä on vähentynyt 11 prosentilla vastaavana aikana.
Oripäässä tilamäärän väheneminen on hivenen maltillisempaa. Siellä tiloja oli 76 viime vuonna, mikä on noin kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015.

Lähde: Loimaan kaupungin maaseutupalvelut.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän