Ukrainasta paennut: ”hyökkäys on shokki, joka ei unohdu”

0
Suomeen tuleville ja Ukrainaan jääneille ukrainalaisille on koottu vaatteita, liinavaatteita ja kenkiä. Niitä ei tarvita tällä hetkellä enempää, mutta makuupusseille, ensiaputarvikkeille ja suojavarusteille on edelleen tarve. Arsenii Ivakhin puikkelehtii tavaroiden seassa.

LOIMAA – Kun sireenit soivat ja raketit lentävät yli, päätös sellaisista asioista tulee nopeasti. Minun täytyi suojata perheeni. Ei sellaisessa paikassa kukaan voi suojella 9-kuukautista lasta,  Larisa Stepanyk toteaa.

Stepanyk pakeni Kiovasta siskonsa Tetiana Gladkan luo Suomeen Venäjän aloitettua sotatoimensa.

Matka tyttären ja tämän 9 kuukauden ikäisen vauvan kanssa sujui hyvin sen jälkeen, kun he olivat ensin päässeet kotimaan rajan yli Puolaan.

– Ajattelimme ensin jäädä Lviviin mökkiin, mutta päätimme sittenkin jatkaa suoraan eteenpäin. Yhden yön vietimme kellarissa. Rajalla olimme noin 25 tuntia odottamassa, Stepanyk kertoo tulkin välityksellä.

Seurueessa oli yhteensä kahdeksan ukrainalaista. He tulivat kahdella autolla Suomeen. Muilla seurueen jäsenillä paitsi vastasyntyneellä oli tarvittavat passit, joten rajojen ylittäminen oli helppoa.

– Virossa poliisi pysäytti meidät, mutta kun kerroimme olevamme Ukrainasta, siinä ei ollut mitään ongelmaa, vaan saimme jatkaa matkaa suoraan.

Kyydistä puuttuivat perheiden miehet. Heillä ei ollut mahdollisuutta poistua maasta.

Kolme ja puoli vuotta Suomessa asuneen Tetiana-siskon asunto Oripäässä oli liian pieni tulijoille, mutta majoitus järjestyi onneksi muulla tavoin. Stepanykillä ja tämän tyttärellä oli mukanaan muutamia vaatteita, kaikki muu jätettiin kotiin.

Ukrainaan jäivät myös Tetiana Gladkan kaksi lasta, vastasyntynyt lapsenlapsi sekä Tetianan ja Larisan 80-vuotias isä.

– Hän on vanha mies ja asuu todella lähellä Gostomelin lentokenttää. Siellä on todella vaarallista liikkua, Gladka sanoo tulkin välityksellä.

Gladkan lapsenlapsi syntyi kaksi kuukautta etuajassa. Pieni, kaksikiloinen lapsi oli ensin teho-osastolla. Nyt hän on tavallisella osastolla kiovalaisessa sairaalassa, joka on Gladkan mukaan Ukrainan paras lastensairaala.

Gladka uskoo sairaalahenkilökunnan kykyyn saattaa pieni lapsi kotiutuskuntoon, mutta ympärillä maailma on sekaisin. Sairaala ei onneksi ole joutunut hyökkäyksen kohteeksi.

Ukrainalaissiskokset eivät usko, että aika korjaa haavat. He pelkäävät, että sotiminen voi tehdä ihmisistä psyykkisesti sairaita.

– Se oli shokki, täysi shokki. Ei kukaan ajattele, että sotaa voisi nykyaikana olla, Gladka ja Stepanyk kuvaavat Venäjän hyökkäyksen aiheuttamaa järkytystä.

METALLIMIEHENKUJA 3:N autotallista saateltiin keskiviikkona matkaan ensimmäinen kuorma lahjoitustavaraa Ukrainaan. Kuljetus kestää rajamuodollisuuksista riippuen 2–3 päivää.

Omakotitalon pihalla olevaan keräykseen on tuotu kaikkea vaatteista lakanoihin, kenkiin ja hygieniatarvikkeisiin. Osa tavarasta toimitetaan Ukrainaan lastenkoteihin, sairaaloihin ja koteihinsa jääneille siviileille. Lopuilla lahjoituksilla siivitetään alkuun Suomeen saapuneiden ukrainalaisten perusarkea.

– Olen yllättynyt. Ensimmäisenä aamuna ovikellomme soi seitsemältä, ja siellä oli jo ensimmäinen perhe, Alena Smirnova kuvaa keräyksen vastaanottoa.

Suomeen saapuneiden auttaminen on Smirnovan mukaan helpompaa, sillä kauppojen ja apteekkien hyllyt eivät ammota tyhjinä toisin kuin Ukrainassa. Siksi hän toivookin ihmisten tuovan nyt ulkomaille lähtevää tavaraa: makuupusseja, ensiaputarvikkeita, kypäriä, annosruokia, vaippoja.

Keräys jatkuu toistaiseksi.

– Me emme tiedä, kuinka pitkään tämä kestää. Toivoisimme, että tämä loppuisi heti, mutta me emme voi valitettavasti vaikuttaa siihen.

Kosmetologiksi opiskeleva ja käsi- ja jalkahoitaja Smirnova kiittää asiakkaitaan, jotka ovat valmistelleet majoitusta Ukrainasta saapuville. Myös Elävät Virrat ry:n kristillinen yhteisö on järjestänyt majoitusta, tarjonnut tilojaan ja ollut muutenkin isoksi avuksi.

– Nyt on tärkeää löytää majoitusta perheille, jotka tulevat Loimaalle. Minun on vaikea itse tehdä sitä työtä, sillä en minä voi mennä koteihin ja kysyä, olisiko sinulla majoitusta.

Sota ei ole repinyt ainoastaan Ukrainaa riekaleille. Smirnova ja poikansa Arsenii muuttivat Suomeen Pietarista neljä vuotta sitten.

– Minun perheessäni on sota. Minä olen Ukrainan puolella. Myös pikkusiskoni on, mutta hän asuu Amerikassa. Muu perheeni on Venäjän puolella. Sanon vielä perheelleni, että menen Ukrainaan ja haluan auttaa ihmisiä, ja tiedättekö, että Venäjä voi lennättää minuun raketin.

Smirnovan mies on ukrainalainen. Hänellä on kaksi lasta, jotka pyrkivät Suomeen perjantaina. Torstai-illalla ei ollut vielä tietoa, onnistuuko yritys. Mies lähtee heti auttamaan siskoaan, jos he ylittävät rajan.

– Heitä on yhteensä yhdeksän, kaksi naista ja seitsemän lasta. Juna-asemalle on vaikea päästä, sillä heidän kaupungissaan ei ole asemaa, vaan sinne on matkaa 200 kilometriä. Asemalle pääseminen kuulostaa epätodennäköiseltä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän