Vuosia tyhjillään olleisiin Mukkelsin tiloihin uutta eloa

0
Katrin Roots ja Angela Kusma ovat laittaneet viime päivät vanhaa Mukkelsia edustuskuntoon. Perinteikkään kahvila-ravintolan herääminen monen vuoden tauon jälkeen henkiin on herättänyt innostusta melliläläisissä. Moni on pyrkinyt kahville jo remontin keskelle.

LOIMAA/MELLILÄ Ysitien varrella sijaitsevassa entisessä Mukkelsissa tapahtuu vuosien tauon jälkeen. Virolaislähtöiset Katrin Roots ja Angela Kusma avaavat tiloissa Kangelatrin-nimisen kahvila-ravintolan. Näillä näkymin avajaisia vietetään tiistaina 22. maaliskuuta.

– Yrityksen nimi tulee etunimistämme. Ratkaisimme onnistuneesti, miten kummankaan nimi ei tule toista ennen eikä toisen jälkeen, Roots kertoo nauraen.

Rouvia räiskyttää muutenkin. Lähihoitajana Yläneellä toiminut Roots ja Loimaalla maatalouslomittajana työskennellyt Kusma hakevat yrittäjyydestä uutta kipinää elämäänsä.

– Kahvila-ravintola on ollut haaveeni. Yhtenä päivänä ajoin tämän paikan ohi, painoin jarrua, käännyin ja palasin. Pysäköin rakennuksen pihaan ja kurkin ikkunoista sisään. Pelkäsin koko ajan, että joku tulee kysymään, mitä oikein touhuan, mutta tiesin heti, että tässä se nyt on, Roots muistelee.

Sen jälkeen alkoi tapahtua nopeasti. Roots puhui Kusman yhtiökumppanikseen. Vuokrasopimus allekirjoitettiin viime tipassa ennen kuin rakennuksen käyttötarkoitus ehdittiin muuttaa. Sitten alkoi remontti, johon ovat osallistuneet vuokraisännän, yrittäjänaisten perheiden ja rakennusalan ammattilaisten lisäksi jopa vapaaehtoisia melliläläisiä.

– Nyt jännittää. Yöunet ovat jo menneet. Työsuhteesta yrittäjäksi ryhtyminen herättää ajatuksia. Ilmassa on mukavaa levottomuutta. Jos tämä onnistuu, se on jotain pysyvää, Angela Kusma luettelee tuntemuksiaan.

UUDEN kahvila-ravintolan yritysidea on työnteko. Auki ollaan arkisin kello 5.30–20. Viikonloppuisin avataan hiukan myöhemmin ja suljetaan hiukan aikaisemmin.

Aamulla tarjotaan aamupalaa puurosta sämpylöihin. Päivällä voi valita joko lounaspuffetin tai lyhyeltä ruokalistalta. Illalla tilata voi listalta. Kahvia ja tuoreita leivonnaisia löytyy aina, kun ovi on auki.

– Raaka-aineina käytetään mahdollisimman paljon kotimaisia ja paikallisia tuotteita, naiset lupaavat.

Roots itse on menettänyt sydämensä ketogeeniselle ruokavaliolle. Siksi tarjolle tulee vähähiilarinen vaihtoehto.

– Ihmiset pitävät parempaa huolta autoistaan kuin itsestään. Minä voin huolehtia niiden ruokavaliosta, jotka sen sallivat.

Roots ja Kusma kertovat, että vanhan pysähdyspaikan pihassa olevat bensapumputkin saattavat herätä vielä henkiin. Asiaa selvitetään parhaillaan.