Alastaro avasi liigakarsinnat tappiolla

0
Karsinta-avaus oli AU-pelaajille valtava pettymys. Rivissä Sami Happonen (vas.), Aleksi Pekonen, Otto Rouhiainen ja Riku Tamminen. (Kuva: Henrik Siiskonen)

Alastaron Urheilijat hävisi futsalin liigakarsintojen avausottelussa AS Moonille maalein 4-9. Tappio tarkoittaa sitä, että AU on pakkovoiton edessä pääsiäislauantaina Raahessa, jotta se ei tipahda liigasta sarjaporrasta alaspäin.

Sunnuntain ottelu oli Alastarolta kaikin puolin surkea esitys. Joukkueesta kovinkaan monelle pelaajalle ei voi antaa puhtaita papereita suorituksestaan. Liian moni ei ollut edes keskiarvoisella tasollaan. Isoin niiaus tapahtui kuitenkin joukkueen kollektiivisessa puolustuspelaamisessa. Moon pääsi maalipaikoille aivan liian helposti. Etenkin ylivoimahyökkäysten määrä oli silmiinpistävää.

Ottelu sai vierailijoiden kannalta unelma-alun, kun he saivat hengen päälle heti ensimmäisellä minuutilla Hannes Seikkalan osuman ansiosta. Moon iski toistamiseen ennen kuin AU sai juonesta hieman kiinni. Alastaron 2-1-kavennuksen niittasi Teemu Virtanen.

Jälkikäteen tarkasteltuna pelin yksi monista kulminaatiopisteistä nähtiin pian Virtasen maalin jälkeen. Ensiksi Juuso Loponen oli täysin avopaikassa, mutta hän hukkasi tilaisuutensa ampumalla kärkkärillä reippaasti maalin ohi. Tasoitusmaali olisi varmasti avannut AU:n henkisiä lukkoja. Hetki tästä, niin peli meni pilalle, kun vierasjoukkue iski pallon verkkoon kolmesti kolmen minuutin sisään. Puoliajalle lähdettiin täten neljän maalin tappioasemassa tilanteessa 1-5.

AU:lla on kokemusta nousuista isoiltakin takamatkoilta ja joukkue oli myös Moonia vastaan historian saatossa noussut neljän maalin takaa tasoihin. Tätä missiota lähdettiin päättäväisesti suorittamaan toisella jaksolla. Tehtävä näytti pitkään siltä, että se voi jopa onnistua, kun AU kampesi lähemmäksi maali maalilta. Ensiksi osuivat Aleksi Pekonen ja Virtanen. Sitten kippari Tuomas Happonen toi Alastaron jo maalin päähän ajassa 34:48.

Valtaosa paikalla olleesta yleisöstä varmasti uskoi siinä hetkessä, että AU tulee vielä jäljellä olevan viiden minuutin aikana tasoihin. Niin vahvasti pelin painopiste oli muuttunut. Kulminaatiopisteiden äiti nähtiin kuitenkin valitettavasti Happosen maalin jälkeen, kun Moon taikoi aloituksestaan pallon kuudessa sekunnissa Henri Saarisen selän taakse ja tilanteeksi 4-6.

Koko kiri ja momentum menivät kertarykäisyllä viemäristä alas. Raivostuttavinta asiassa oli se, että Moon iski maalin peruskuviollaan, jonka pois pelaamista AU oli puoliajalla pukukopissa käynyt läpi. Kyseinen kuvio on varsin simppeli, mikä hyvin toteutettuna toimi liian monta kertaa viininpunaisten naiviin puolustuspelaamiseen. Lopussa Moon kaunisteli lukemia muutamaan otteeseen, kun AU yritti vielä tasoittaa tilannetta pelaten maali tyhjänä.

Tappio oli alastarolaisille varsin masentava. Pää on laitettava kuitenkin takaisin pystyasentoon nopeasti ja virheistä on opittava. Kaiken A ja O on nyt saada oma puolustuspeli kuntoon. On aika kaivaa muistin sopukoista se pelityyli, jolla viime keväänä tehtiin vastaavissa karkeloissa tulosta. Pelityyli nojasi tiiviiseen puolustusmuotoon ja teräviin vastahyökkäyksiin. Sunnuntain ottelussa kumpaakaan pelin elementtiä ei viininpunaisten tekemisessä näkynyt.

On luojan lykky, että karsintasysteemi antoi anteeksi yhden surkean pelin. Enää ei ole varaa epäonnistua, jonka myös joukkue tietää. Edessä on kaksi pakkovoittoa. Toivottavasti Mikke Louhelan paluu pelikiellosta tuo oman buustinsa joukkueen suoritukseen ja itsevarmuuteen. Nyt mennään niin sanotusti varapatruunan varapatruunoilla.