Hurrikaanille ensimmäinen kiinnitys pronssiin

0
Ensimmäinen kiinnitys pronssiin toteutui kotipelissä sunnuntaina. Kuva: Juho Heikkinen.

Lentopallo
Hurrikaani Loimaa–Akaa Volley 3–2
(25–19, 19–25, 28–26, 22-–25, 15–13).

Lentopallon Mestaruusliigan taistelu pronssimitaleista alkoi sunnuntaina Hurrikaanin kotipelillä Akaa Volleyta vastaan. Ottelusarjasta saattoi odottaa jo ennakkoon kahden tasavahvan joukkueen todellista taistelua voitosta. Myös katsomon puolella oli odotettavissa, että molempien faniryhmät osaavat ottaa tilanteesta riemun irti. Molemmissa tapauksissa ennustukset osuivat ainakin ensimmäisen kohtaamisen osalta nappiin.

Yli kaksi tuntia ja viisi tiukkaa erää tarvittiin, että Loimaan illassa löydettiin paremmuus. Ja tällä kertaa se oli kotijoukkue. Voittomarginaalit olivat käsittämättömän pienet. Eräpisteet menivät Hurrikaanille niukasti 109–108.
– Ympäripyöreä peli, ehkä oltiin onnekkaampia tai hiukan terävämpiä viidennessä erässä, Jussi Heino mietti.
– Luultavasti homma jatkuu tiistaina samanlaisena, ennusti hurrikaaniluotsi.

Kaksi ensimmäistä erää meni tulosten valossa selvästi. Sen jälkeen ottelu eteni tasatahtia. Molemmilla joukkueilla oli omat hyvät hetket ja pitkät pisteputket oman syöttövuoron ansiosta. Kotijoukkueelle eniten vaikeuksia tuotti Akaa Volleyn passarin Saku Tuomivaaran syöttövuorot. Kaikkiaan Tuomivaara syötti 29 kertaa, joista kaksi päätyi ässänä Hurrikaanin kenttään.
Hurrikaanin hyökkäyspeli nojasi alussa Luka Marttilan varassa, mutta pitkän erätauon jälkeen Antti Ropponen ja Aleksi Muukkonen pääsivät myös juhlimaan hyökkäyspisteitä. Se toi Santeri Välimaalle enemmän ratkaisumahdollisuuksia, ja vaikeutti samalla vierasjoukkueen torjuntapelaamista.

Kun kolmas erä kääntyi isännille jatkopalloilla, hallissa varmasti monet luulivat vieraiden selkärangan katkenneen. Se oli kuitenkin täysin väärä arvio. Neljäs erä oli alusta saakka Akaa Volleyn hallinnassa. Joukkue hyökkäsi tehokkaasti ja sai torjuntapelin tiiviiksi.

Heino teki erän aikana vaihdon ottamalla Miro Leinosen vaihtoon ja laittamalla Aleksi Kaatrasalon kentälle. Joukkueen kokeneimman pelaajan kentälle tulo toi rauhallisuutta ja jämäkkyyttä, mutta erävoittoon saakka sekään ei riittänyt.

Viides erä oli puoleen väliin saakka Hurrikaanin näpeissä. Parhaimmillaan johto oli jo 10–6, mutta tästäkin akaalaiset nousivat, ja menivät vielä pisteellä johtoon. Mikko Suomalaisen illan kuudes torjunta vei Hurrikaanin johtoon 13–11, minkä jälkeen molemmat joukkueet tekivät tasatahtiin pisteitä. Ottelu päättyi Urpo Sivulan hyökkäysvirheeseen.

Taistelu jatkuu tänään tiistaina Akaassa, jossa Hurrikaanilla on mahdollisuus voitolla varmistaa pronssimitalit. Jos Akaa voittaa, pelataan heti keskiviikkona Akaassa kolmas ja ratkaiseva ottelu.